Vuoden 2015 Tossu Jyri Engeström nauratti, kosketti ja innoitti
Tiistaina 10.11. auditorion penkkikaaret täyttyivät, kun Jyri Engeström, isä, kahviloitsija ja Vuoden 2015 Tossu, saapui pitämään vaikuttavan luentonsa ja ottamaan vastaan hienon seppeleen. Jyri kertoi uransa ja elämänsä vaiheista ja käännekohdista kolmen tarinan kautta, jotka kertoivat vaikuttamisesta, menetyksestä sekä rakkaudesta ja kuolemasta. Jaiku-yhteisöpalvelun toisena perustajana hän kertoi näkemyksistään ja vastasi kysymyksiin, jotka koskivat sosiaalista mediaa tänään ja tulevaisuudessa.
Jyri Engeström kuvaili ensimmäisessä tarinassaan monelle koulumme opiskelijalle tuttua tunnetta yläkoulun lopulta: Torkkeliin on pakko päästä. Jyrin mielikuva koulustamme toteutuneena utopiana hienoine pääsykokeineen alkoi kuitenkin rapistua natsi-univormuisten toisen vuoden opiskelijoiden kananmunien heiton sekä kylmän ja pimeän syksyn myötä, muu perhe kun asui samaan aikaan Yhdysvalloissa. Jyri sai tarpeekseen ja aloitti iltalukion, jonka koettuaan Torkkeli alkoikin tuntua aika hyvältä paikalta. Lukio-opinnot saivat jatkua Torkkelinmäellä taas toisena vuotena. Jo lukiolaisena Jyri kehitteli ajatuksia viestinnän mahdollisuuksista.
Yleisö sai kuulla myös maistiaisia koulumme 1990-luvun meiningistä, jolloin Jyri muun muassa vastasi erityisesti videoiden teosta ja sai opettajalta pakotteen kirjoittaa vielä kesälomalla aine aiheesta “Minä ja EU”.
Luento ei saanut auditorion yleisöä ainoastaan nauramaan vaan myös herkistymään. Kaksi muuta tarinaa, jotka käsittelivät Engeströmin elämää lukion jälkeisistä ajoista nykypäivään, raottivat Piilaakson varjopuolta ja paljastivat raskaita kokemuksia.
Menetys-niminen tarina kuvasti Jaikun menestyksen ja ja lopulta sen Googlelle myymisen aiheuttamia paineita. Vaikka Jyrillä oli tyttöystävä ja hän oli saanut toisen lapsensa, muuttanut Piilaaksoon ja saanut sadellen kehuja työstään, hän oli masentunut. Pahimpien kilpailijoiden kasvaessa uhkaavasti ja työputken tuntuessa loputtomalta Jyri muutti takaisin Helsinkiin. Tuota aikaa Jyri kuvasi japanilaisella “leijuva maailma” -käsitteellä, joka tarkoittaa muun muassa harhakuvaa ihanne-elämästä.
Viimeinen tarina sai koko juhlayleisön kirjaimellisesti sanattomaksi. Koskettava hiljaisuus loi lähes käsin kosketeltavan vaikutelman jokaisen vanhemman pahimmasta painajaisesta, lapsen sairastumisesta. Tytär on tällä hetkellä terve, ja Jyri käyttääkin nykyään osan ajastaan lääkkeen löytämiseksi. “Elämän merkitys tulee siitä, että omistautuu jollekin itseään suuremmalle.”
Vielä liikutuksen vallassa yleisö pääsi kysymään Vuoden Tossulta erityisesti sosiaaliseen mediaan liittyviä kysymyksiä. Jyri kertoi eläneensä itse “sitä aikaa, kun somessa oli vain fiksuja tyyppejä” ja teknologian muuttuvan toisin kuin sitä käyttävät ihmiset.
Hän puhui myös yhteiskunnan ja sen velvoitteiden yhteydestä teknologiaan innostaen opiskelijoitamme tarttumaan vapauteen: “Olette jo jollakin tavalla sosiaalisesti rampautuneet, joten yrittäkää nyt, hyvänen aika, päästä ulos täältä (Torkkelista)”, Jyri kehotti ja lisäsi vielä vitsaillen: “Ehkä se iltalukio olisi sittenkin ollut parempi.” Taidelukiossa kun olemme, kehotus sai myös vastustusta: eikö taide voi olla tie tähän vapauteen? “Siksihän minäkin hain aikanaan juuri Torkkeliin”, Jyri vastasi. Hänen mielestään opiskelijoiden olisi kuitenkin tärkeää viettää rohkeasti aikaa instituutioiden, kuten koulun, ulkopuolella. Liika marinoituminen järjestetyssä toiminnassa rajoittaa itsenäistä ajattelua.
Suomen ja Kalifornian välillä kaksoiselämää elävä Jyri sai luennon lopuksi vielä yhden persoonallisuuden Vuoden 2015 Tossuna, kun hän sai painaa päähänsä tittelinsä kuvastajan. Vuoden Tossun seppelöiminen joka vuosi vaihtuvallla seppeleellä on olennainen osa perinteistä seremoniaa. Tänä vuonna luomuksen toteutti toisen vuoden opiskelija Emmi Evinsalo.
Koulumme 90-vuotisjuhlatapahtumien huipennuksesta tuli entistä huikeampi, kun juhlaväki siirtyi tilaisuuden jälkeen ruokalaan kakkulautasten ääreen kuulemaan rehtorin puhetta sekä niin oppilaiden kuin opettajienkin musiikkiesityksiä.
TEKSTI Ida Salminen, mediatiimi
KUVAT Veera Havumäki ja Henna Simonen, mediatiimi