Torkkeli 90 vuotta – juhlatapahtumien sarja alkoi

artikkeli.palefaceRakas koulumme “Torkkeli” viettää tänä lukuvuotena 90-vuotisjuhlaansa. Juhlatapahtumien sarjan aloitti YK:n päivänkin kunniaksi itse Paleface kitaristi Aki Haaralan kanssa. Tilaisuus oli mieleenpainuva. Paleface valoi uskoa kuvataidelukiolaisiin: “Kyllä se siitä.” Hän piti opiskelijoitamme viisaina ja kehotti uskaltautumaan myös taiteilijoiksi.

Juhlatapahtumien sarja jatkuu keskiviikkona 4.11. Aalto-yliopiston lehtorin, valokuvaaja ja tutkija Hanna Weseliuksen luennolla “Mitä kaikkea valokuvalla voi tehdä?”. Esitys on Mäkipellontien koulun auditoriossa klo 13.45–15:00.

Tiistaina 10.11. julistamme Vuoden 2015 Tossuksi eli vuoden entiseksi torkkelilaiseksi Piilaaksosta vieraaksi saapuvan sosiaalisen median pioneerin Jyri Engeströmin. Hän kertoo meille tiestään Torkkelinmäeltä maailmalle klo 12:15–13:30 auditoriossa. Tämän jälkeen Torkkelin oma väki juhlii 90-vuotiasta kouluaan kakuin, puhein ja musiikkiesityksin.

Syyskauden luentosarjan päättää elokuvaohjaaja Aleksi Salmenperä, joka luennoi meille elokuvasta keskiviikkona 9.12. klo 12:15–13:45.

Luentosarja jatkuu kevätlukukaudella. Iso ja hieno auditorio tarjoaa meille kerrankin mahdollisuuden nauttia yhdessä erilaisista tilaisuuksista.

Paljon onnea, rakas koulumme ja koko sen väki!

Maarit Nopsanen
äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, mediatiimi

KUVA Jani Jukonen, valokuvaajatiimi