Ykkösistä kuoriutui jälleen Tossuja
Perjantai-iltapäivänä 21. elokuuta Mäkipellontien ylle laskeutuu jotain maagista. Jännityksestä kuplivaa yleisöä ovat päätyneet lumoamaan muun muassa joukko häntiä, korvia ja tyynyvatsoja sekä muutama kuuluisuuskin, kuten Aku Ankka ja Timo Soini. Yleisöä läsnäolollaan kunnioittaa myös uusi kuningas.
“Kuulostaa Torkkelin meiningiltä: aamulla valitetaan, mutta päivän mittaan seotaan.”
Mitä oikein tapahtui? Kyseessä on jokasyksyinen seremonia Tossujaiset, jonka tarkoituksena on saattaa uudet ensimmäisen vuoden opiskelijat todellisiksi Torkkeleiksi, Tossuiksi.
Helpoksi tätä ei kuitenkaan uusille ykkösille tehty. Toisen vuoden opiskelijat taiteilivat luokittain jonkin musiikin innoittaman kolmiosaisen taideteoksen, triptyykin. Kummiluokkiensa luomuksista inspiroituneina ykköset taas loihtivat omien tulkintojensa mukaiset esitykset.
“En tiennyt onko kyseessä Kallio vai Torkkeli!”
Taidetta ei lavalta puuttunut hetkeäkään, vaan tunteiden kirjon koettelema yleisö sai nauttia korkeakulttuurista läpi shown. Tänä vuonna koko tapahtuman kantavaksi teemaksi nousi rakkaus. Esityksissä käsiteltiin tunteiden paljastamisen vaikeutta, pohdittiin nykyaikaista seuranhakukulttuuria ja kohdattiin rakkauden tuska. Esiintyjiä olivat puhutelleet myös esimerkiksi politiikka ja unet.
Vanhemmista opiskelijoista koostunut arvovaltainen tuomaristo kommentoi jokaisen ryhmän suoritusta. Ykköset saivat kiitosta hyvästä ryhmähengestä, upeasta visuaalisuudesta ja tarinankerronnasta sekä kyvystä toteuttaa vaikuttava esitys muutamassa päivässä. Spektaakkelit vetivät muutaman tuomarin jopa lähes sanattomiksi.
“Kun joskus tulen ajattelemaan tätä Torkkeli-uraani, niin tämä tulee varmasti olemaan yksi niistä jutuista, joka tulee ensimmäisenä mieleen.”
Kaikki voimme varmasti olla yhtä mieltä tapahtuman mieleenpainuvuudesta, jota meille kaikille loivat uudet upeat kuvataidelukiolaisemme, uudet Tossut. Tervetuloa!
TEKSTI Ida Salminen
KUVAT Inti Cruz