Sähäkkä vaalipaneeli
Koulussamme pidettiin tammikuun 22. päivänä juhlasalissa eduskuntavaalipaneeli. Puolitoista tuntia kestäneeseen tilaisuuteen osallistui kahdeksan nuorta poliitikkoa, joista kaikki yhtä lukuun ottamatta ovat eri puolueiden ehdokkaina eduskuntavaaleissa. Yhteiskuntaopin ja filosofian kurssilaiset olivat laatineet tapahtumaa varten yhdessä kysymyksiä, joita juontajat esittivät panelisteille.
Ensimmäiset kysymykset käsittelivät muun muassa Suomen valtion velkaa ja panelistien kantaa äskettäin hyväksyttyyn tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Keskeisiä teemoja koko paneelin aikana olivat myös työllisyys ja uusiutuvat energianlähteet sekä se, miten ne saattavat kulkea tulevaisuudessa käsi kädessä: luomassa työpaikkoja ja auttamassa Suomen velkojen maksuissa. Niiden kohdalla esitettiin sekä utopistisia että realistisia näkökulmia, ja ydinvoimastakin keskusteltiin.
Alkulämmittelyn jälkeen kysymykset osoitettiin kaikille panelisteille vuorollaan. Käsiteltiin ajankohtaisia aiheita, kuten Charlie Hebdon -terrori-iskua ja mietojen huumeiden laillistamista ja lisäksi transseksuaaleja koskevia lakeja. Näissä pidemmissä keskusteluissa huomasi, miten monimutkaista politiikka on ja miten eri puolueiden jäsenten kannat eroavat toisistaan. He olivat useimmissa asioissa kuitenkin enimmäkseen samaa mieltä, vaikka yksityiskohdista ja käytännön toteutuksesta oli erimielisyyttä.
Eniten hajanaisuutta toi kenties paneelin pisin keskustelu, kun kysyttiin, pitäisikö Suomen liittyä Natoon. Panelistit nostivat esiin useita näkökulmia, väittelivät Suomen ja Venäjän suhteesta ja energiapolitiikasta sekä siitä, onko Nato pohjimmiltaan väkivaltaorganisaatio ja tarkoittaisiko Nato-jäsenyys Suomelle osallistumista Lähi-idän kriiseihin ja sotiin. Monelle heistä oli tärkeää, että Suomi pysyisi neutraalina valtiona, joko hankalan maantieteellisen aseman takia tai jonkin muun perusteella.
Lopussa kysyttiin vielä kantaa tupakan, alkoholin ja makeisten arvonlisäveroihin ja feminismiin. Tilaisuus oli kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen. Saamme seurata jatkossa mediassa, kuinka pitkälle nämä nuoret poliitikot päätyvät.
TEKSTI Viktor Teodosin
KUVAT Tiina Kärkkäinen