Tie Tossuksi käy tanssien

Tuike_rantanen_tossut14_2 Perjantaina 22. päivä juhlasali täyttyi yleisöstä, kun koulussamme vietettiin Tossujaisia. Juhlasta on muodostunut perinteinen siirtymäriitti, jossa uusista ensimmäisen vuoden opiskelijoista tulee virallisesti Tossuja eli Torkkelin opiskelijoita.

Tossujaisten parhaan esityksen titteli on houkutteleva palkinto, jota kaikki tänäkin vuonna tavoittelivat. Ykköset olivat valmistelleet esityksiään Tossujaisiin omissa ryhmissään. Lavalla nähtiin tanssia, teatteria, ilmapalloja ja lasermiekkoja. Esitysten aiheita olivat ideoineet toisen vuoden opiskelijat, mutta toteutus jätettiin ykkösille. Viimeistään Tossujaisissa kaikille taisi käydä selväksi, ettei luovuudella tosiaankaan ole rajoja.

Näytelmiä ei tehdä vain naapurilukiossamme Kalliossa, sillä perjantaina Torkkelin lavalla riitti draamaa. Puuha-Pete sai potkut Putinilta ja Tähtien sotaa taisteltiin tällä kertaa aamutakeissa. Nälkäpeliparodiassa kamppailtiin matikkapelien voitosta. Tässä traagisessa kilpailussa vain kaksi selvisi kokeen loppuun asti.

Tanssiesityksissä nähtiin käärmeiden lumontaa ja dragqueeneja. Lavalle nousi myös musiikkialan tähtiä, kuten Abba ja Justin Bieber. Esityksistä parhaimmaksi valittiin huutoäänestyksellä tanssin kehitystä kuvannut 14F:n performanssi, jonka koreografiasta löytyi liikkeitä esimerkiksi Micheal Jacksonilta ja Psylta. Opiskelijat ottivat kaiken irti tilaisuudesta näyttää tanssitaitonsa.

Taas kerran on ykkösistä tullut Tossuja. He ovat aloittaneet matkansa lukio-opintojen tiellä tanssien ja nauraen.

TEKSTI Roosa Joensuu, mediatiimi
KUVAT Tuike Rantanen, mediatiimi