Täydellinen joulu
Kaikki odottavat joululta jotakin. Jotkut haaveilevat valtavasta joulupöydästä, toiset suurista lahjakasoista ja loput haluavat saada koko suvun kokoon. Joulu ei ole täydellinen, jos kinkkua ei ole jonotettu täpötäydestä kaupasta tai serkunpoikien toivelegot jäivät ostamatta. Miksi joulun pitää aina olla ”täydellinen” – mikä edes on ”täydellinen joulu”?
Amerikkalaisissa elokuvissa joulu on täynnä neonvaloja, herkkuja ja leveitä hymyjä. Monen unelmajoulu näyttääkin valoisalta ja iloiselta, ilman huolia ja murheita. Täydellistä joulua tavoitellessa tunnelma on kuitenkin aivan erilainen. Joululahjat ostetaan kiireessä, kaiken pitää olla aina vain hienompaa ja kalliimpaa. Kaupat ovat täynnä hikisiä ja kärttyisiä ihmisiä, joilla on kädet täynnä kasseja ja pusseja. Joulukortteja lähetettäessä ei ajatella jouluilon levittämistä vaan hermoillaan, tuliko mummojen naapureille varmasti lähetettyä kortti.
Täydellinen joulu stressaa. Kukaan ei ehdi rauhoittua kiireiden keskellä. Eikö jouluna olekaan tarkoitus levätä ja nauttia juhlasta keskellä pimeintä vuodenaikaa? Aattona kaikkien täytyy esittää pirteää, vaikka olisi kuinka uupunut tai ärsyyntynyt. Pitäisi keskustella ja muistaa hymyillä joka kerta, kun tuttu hämmästelee, kuinka sitä taas on kasvettu.
Mitä jos tänä vuonna täydellinen joulu olisi erilainen? Ei stressiä lahjoista, korteista tai ruoista. Laatikot saa kaupasta ja kinkun voi korvata nakkipaketilla. Vain fiiliksen iskiessä saa kokata ja hääriä keittiössä. Lahjaksi riittää halaus (rahakin kyllä kelpaa). Korttien ei tarvitse olla kummoisia, eikä niitä edes tarvitse lähettää. Kuljeta mukana muutamaa korttia ja anna vastaan tuleville tutuille.
Ehkä unelmajoulu voisikin olla rentoutumisen juhla? Sukulaiset saavat tulla käymään mutta tuovat lempiruokaansa mukanaan. Nyyttärimeininki toimii myös lahjojen antamisessa. Ei ole pakko laulaa joululauluja tai osallistua kuusen koristeluun. Ei kaikesta jouluisesta tarvitse luopua, mutta kaiken pakonomaisen ja stressaavan voi jättää pois. Jos on paha päivä, on sallittua syödä lohturuokaa ja katsoa lempisarjoja sohvan pohjalta. Stressaamisen ehtii hoitaa myöhemminkin.
Rentouttavaa joulua!
> Roosa Joensuu, toimittajatiimin jäsen