Sumpa ja erityisfutis tuovat iloa myös kaamokseen

 

FAIR PLAY

Olen viime vuosina kokeillut kaikenlaista hassua, kuten zumba gold toningia, piloxingia, bollywoodia, futsalia, booiakaa ja sambicia. Liikunnan kieli on nykyään kansainvälinen. Pohjana kokeiluille oli muutaman vuoden treeni gymstickiä, salsaa ja naisten harrastejalkapalloa. Tosin jo nuoruudessa sivakoin hikisenä pitkin Salpausselän harjuja ja tuijottelin kilometreittäin maauimalan pohjakaakeleita.

Ruuhkavuodet olivat hyvä tekosyy olla välittämättä liikunnasta, ja se alkoi tuntua. Kahdeksan vuotta sitten liityin paikalliseen voimisteluseuraan ja vuotta myöhemmin aloin johtaa toisessa seurassa erityisjalkapallojoukketta. Tällä tiellä ollaan.

Lempilajejani ovat nykyään erityisjalkapallo ja kaikki tanssillinen jumppa, jota kutsun kotoisesti sumpaksi. Erityisfutiksessa mahtavinta ovat itse laji kaikkine hienouksineen ja hauskoine harjoitteineen sekä ennen kaikkea iloinen lasten ja nuorten joukkue. Useimmat joukkueemme FC Kontu Fair Play Teamin pelaajista ovat kehitysvammaisia, osa on CP-vammaisia. Tässä porukassa jokainen saa olla erilainen, myös joukkueenjohtaja.

Tanssi-innostukseni alkoi puolestaan salsatunneilta sambam, cha-cha-chan ja merengen perusakeleiden opetteluna. Latinalais-amerikkalalainen musiikki ja tanssi ovat terapiaa varsinkin kaamosajan pimeydessä. Iloiset melodiat ja rytmit saaavat mielen vireytymään. Zumbaa vältin kuin ruttoa – en halunnut tanssahdella massojen askelin. Kun sitten voitin pelkoni tätä trendilajia kohtaan marakassien ja Angelique Kidjon musiikin myötä, ei urheilulliselle eikä tanssilliselle kokeilulle ole tullut juuri rajoja.

Uuden teatterin keinoihin tutustuneena en voinut vastustaa kesällä kiusausta, kun Pielisjoen rannan laiturilla soi hyvä lattarimusiikki. Salsavarvastani alkoi vipattaa, ja kohta huomasin kuokkivani tiukan tanssinopettajan tunnilla. Futaajapoikani Pyry otti kokeellisen teatterin episodini videolle kännykällä – muu perhe poistui häpeissään paikalta. Toivonkin tähän maahan vähän lisää luovaa hulluutta ja liikkumisen iloa.

> Maarit Nopsanen, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja

p.s. Koska kännykkävideon ääni jäi hiljaiseksi, on rakas kollegani Loviisa Kangas lisännyt toisen musiikin jälkeenpäin. Siksi askeleet eivät osu ihan musiikin tahtiin.

p.s.2 Tämä on kirjoitettu blogikielellä, siis vähän vapaammin kuin ohjaan opiskelijoitamme heiluttamaan sanansäilää yo-kirjoituksissa. Älköön kukaan siis huolestuko äidinkielenopettajien kielen rapistumisesta.