Torkkeli innosti Anttia ajattelemaan

Kun aloitin Torkkelin, en tiennyt, miten uusi opinahjoni tulisi vaikuttamaan aloittelevaan opiskelijaan, enkä halunnut  silloin tietää, mitä teen koulun jälkeen. Siirtymä omalle alalle tuntuu nyt kuitenkin varsin luonnolliselta jatkeelta opiskelulle kuvataidelukiossa.Koulun kannustamana kokeilin kaikkea mitä oli tarjolla. Omaa opiskelua edisti se, että yritin kiinnostua kaikesta. Päätin ylittää epämiellyttävän tunteen osaamattomuudesta: joku toinenkin on joskus samat jutut oppinut, ei ole syytä siihen, miksen minäkin voisi.

Kun paperinohuen pääkopan sisällä sijaitsee tämänhetkisen maailmankaikkeuden monimutkaisin tietojärjestelmä, jonka toimintojenkin paikallistaminen on nykytieteelle mahdottomuus, olisi kaiketi virhe kieltää itseltään sen käyttäminen. Pienenä anekdoottina mainittakoon, että tämän parin kilon rasvamassa hieman rypistyttyään on mahdollistanut ihmiselle ainutlaatuisen ominaisuuden ennakoida tapahtumia ja niiden lopputuloksia etukäteen. Ei siis tarvitse maistaa mustekalajäätelöä tietääkseen, että pahaahan se on. Siis huh-huh! Mikä möntti.

Huomasin opiskellessani koulussa samanaikaisesti taidehistoriaa ja fysiikkaa, matematiikkaa ja kuvanveistoa sekä biologiaa ja teknistä piirrustusta, etteivät luonnontieteet ja taide ole ristiriidassa keskenään. Ne päinvastoin tukevat toisiaan ja saavat päänahan pistelemään: ajattelun työkalupakin ruuvimeisseli soveltuu myös taltaksi, ja mattoveitselläkin voi kuoria omenoita. Mitä useampia työkaluja osaa käyttää, sen helpommaksi oppiminenkin käy.

Tuntui, että lukio meni valtaosin hengaillessa, ajattelematta, opiskelematta. Kesti hetki ymmärtää, että pitäisi pohtia myös opiskelupaikkaa. Heräsin ensimmäisten kirjoitusten jälkeen: En kirjoittanut fysiikkaa, vaikka olin lukenut valtaosan kursseista. Miten olisi voinut tietää, että pitää olla kiinnostunut oikeista asioista, oikeaan aikaan ja oikealla tavalla? Entä valinnat, joita olin tehnyt sattumalta? Avasivatko vai sulkivatko ne nyt vaihtoehtoja?

Luokanvalvojani Matti Sallinen kutsui motivoituneita opiskelijoita, huonoista arvosanoista huolimatta, hiomattomiksi timanteiksi. Edeten mutkitellen, ottaen takapakkia opiskelijat nousivat rähmältään epäonnistuttuaan ja jatkoivat matkaansa. Nostamalla naamansa mudasta näkee maata pidemmälle ja myös sen, että virheet ovat harvoin korjaamattomia.

Torkkelista jäi käteen työkalujen lisäksi uskomattomia ystäviä sekä kummallinen tunne erilaisuuden arvostamisesta.

Rakkaudella torkkelilaisille

Antti Junkkari

Antti opiskelee lääketiedettä kolmatta vuotta Itä-Suomen Yliopistossa ja toimii tutkijana neurokirurgian yksikössä. Vapaa-aikansa hän käyttää kehitysyhteistyöprojektissa, jonka tarkoituksena on vähentää väkivaltaa Nigerian ja Sambian konfliktialueilla. Hän harrastaa taiteita ja sirkusta.