Päväkirjamerkintöjä Holokausti-kurssin opintomatkalta Puolaan Auschwitziin 5.-8.5.2013

5.5.2013
Taivaanranta on verenpunainen, kun saavumme Oswiecimiin. Hotellia vastapäätä on iso kyltti, jossa lukee “Auschwitzin parkkipaikka”, ja Oswiecimin pääkadun viertä kulkeva vanhat rautatiekiskot kohti keskitysleiriä.

6.5.2013
Tänään vietimme koko päivän Auschwitz 1 -leirillä. Aluksi minua kammotti. Parakkihuoneessa, joka oli täynnä hiuksia, kummitteli. Kynsimisjälkiä. Kuinka kovaa on ihmisen täytynyt kynsiä, jotta betoniseinään tulee jälki?

Iltapäivällä tapasimme puolalaisen Auschwitz­-selviytyjän. Iloinen vanha mies. Hänen tarinansa ei ollut hirvittävän julma, tai ei ainakaan se tapa, jolla hän kertoi sen. Minulle jäi mieleen hänen tarinastaan pääpointtina tämä: usko ihmisen hyvyyteen äläkä anna kansalaisuutesi tai historiasi määritellä itseäsi. Tämä mies oli alkanut sodan jälkeen opiskella lääkäriksi ja hän oli ottanut elämänsä tarkoitukseksi muiden auttamisen. Auschwitziin hän joutuikin alun perin autettuaan sen vankeja.

Tässä Tadeusz Smreczynskin tarina: “Pakenin saksalaiselta työleiriltä, jonne nuoria puolalaisia vietiin miehityksen jälkeen, kun en uskonut kestäväni siellä enää kauan. Tämän jälkeen autoin Auschwitzin vankeja, ja minut lähetettiin itse samaiselle leirille. Muutin parakki 2:een. Aamulla meidät vietiin suihkuun, hiukset ajeltiin ja me saimme vanginvaatteet. Törmäsin tuttavaani leirillä. Tämä oli outoa, sillä en tiennyt hänen olevan siellä. Mies antoi oman leipäosuutensa sekä lusikkansa minulle ja sanoi, ettei nimenhuudossa saa koskaan seistä ryhmän reunoilla. Näin Auschwitzissa selvittiin. En koskaan enää nähnyt miestä uudelleen, mutta tiesin etten ollut yksin. Sodan päätyttyä [Mauthausenin] leiri vapautti itse itsensä. Se oli elämäni surullisin näky. Opiskelin Puolassa sodan jälkeen lääkäriksi, ja lapseni ja lapsenlapseni ovat opiskelleet lääkäreiksi ja insinööreiksi samassa koulussa.”

7.5.2013
Aamulla kävimme Auschwitz­-Birkenaussa eli Auscwitz 2:ssa. Silmänkantamattomiin parakkeja. En yhtään ihmettele, miksi leirin vangeille tuli sellainen olo, etteivät he enää löytäneet syytä elää. Heidän maailmansa oli leiri, ja leiri oli kuolemaa, kärsimystä ja julmuutta.

Aamupäivällä leirissä oli pilvistä, mutta kun pääsimme kaasukammioille, paistoi aurinko täydeltä taivaalta ja linnut lauloivat. Birkenau oli (kuten olin kuullutkin) todella kaunis. Varsinkin koivumetsä, jonka juurissa on tuhansien ihmisten tuhkat, elämä ja kärsimys. Tämä tuntui niin väärältä, ja samalla sammakot kurnuttivat lammikoissa, jotka oli alun perin kaivettu, jotta ihmisten tuhkat voitaisiin kaataa niihin.

Saimme ruusut leirille mennessämme. Jätin omani holokaustin muistomerkille ja toivoin, ettei tällaisen annettaisi tapahtua koskaan enää. Mietin tämän olevan yksi suuri syy, miksi kaikkien tulee opiskella historiaa: jotta voimme oppia siitä.

Vaikka minulla olikin korkeat odotukset matkalta, se ylitti ne totaalisesti. Tunsin matkan jälkeen pääni olevan niin täynnä tietoa, että pelkään kaiken sen unohtuvan. Holokausti aiheena on erityisen tärkeä, ja sitä voisi sanoa yhdeksi historian käännekohdista. Uskon, että haluan jonain päivänä vielä vierailla Auschwitzissa sekä Krakovassa uudestaan, sillä minulla on molemmista vielä paljon opittavaa.

> Aada Eräsaari
KUVAT Pinja Nikki