Eva Korsisaaren luennolla rakkautta, feminismiä ja filosofiaa

”Meillä on täällä vieraana Eva Korsisaari”, aloittaa filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja Hanna Vanhanen, joka on asettunut istumaan lavan reunalle piakkoin puheenvuoron saavan filosofin viereen. Sali on täynnä aina yhtä kirjavina esiintyviä kuvataidelukiolaisia, ja tila alkaa käydä ahtaaksi. Aplodit täyttävät salin ja mikrofoni siirtyy vieraallemme, filosofian tohtori Korsisaarelle.

”Toivotan riehakasta naistenpäivää teille kaikille”, alkaa varsinainen luento ja vie mennessään mahdollisen epäilyksen kuivasta sepustuksesta. Lavalla istuva nainen hymyilee pirteästi, ja tarmokas ääni tuo lähentää puhujaa kuulijoihin. Sali on kovin hiljainen, kaikki nököttävät paikoillaan kuin tatit, katseet lavalle kohdistettuina. Nyt ollaan siirtymässä varsinaiseen aiheeseen, jonka Eva aloittaa pääotsikkomaisesti: ”Väitöskirjani käsitteli erotiikan etiikkaa.”

Pian päädytään esittelemään feminististä filosofiaa. ”Mä olen ehdottomasti ja pystypäin feministi”, ilmoittaa Korsisaari ylpeänä, ja lausahdus kohottaa minun ja nähdäkseni muutamien muidenkin huulille hymyn. Hanna kaivaa esille opiskelijoiden laatimia kysymyksiä, joista ensimmäiset koskevat feminismiä noin yleensä. Monilla on käsitys aatesuuntauksesta eräänlaisena sovinismin vastakohtana: naiset koetetaan kohottaa miesten yläpuolelle, tai naiset haluavat jollain tasolla muuttua miehekkäämmiksi. Selkein sanoin Korsisaari ilmoittaa: ”Ei ole kysymys tasapäistämisestä vaan tasa-arvosta.”

Aihe hyppii melko aktiivisesti, mutta toisaalta ilmapiiri on mukavan eloisa ja monimuotoinen, ja piakkoin alkaa yleisöstäkin kajahdella kysymyksiä. Yksi näistä kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan: ”Mitä rakkaus on?” Tähän Korsisaari ilmoittaa olevansa kykenemätön vastaamaan. Mieluummin hän sanoo ottavansa kantaa kysymykseen ”Miten rakastetaan?”.

”Jokainen voi muuttaa kaksijakoisuutta omilla toimillaan. Sitä, miten olla nainen ja miten mies”, vieraamme toteaa ja puhuu sitten rakastamisen ja varsinaisen ruumiillisen seksuaalisuuden yhteydestä, jota ei hänen mukaansa aina edes tarvitse olla, vaikkakin ne monesti kulkevat käsi kädessä.

Tämän jälkeen puhumme kulttuurin muutoksesta, sokeasti Raamatun oppeja seuranneiden aikojen jälkeisestä uuden ajan alkamisesta, romantiikan tyylisuuntauksen valtaannoususta ja näin rakkauteen suhtautumisenkin muuttumisesta modernimmaksi. Vieraamme puhuu sen käsityksen muuttumisesta, että nainen voisi pelastua vain rakkaudella mieheen, ja näin sivutaan jälleen feminismiä. Rakkaudesta tuli uuden ajan alkaessa avoimempi puheenaihe ja sitä alettiin tuoda aktiivisemmin ja rohkeammin esille, mutta tämän myötä syntyi myös niin sanottuja rakkauden normeja, joihin kaikkiin Korsisaari kehottaa suhtautumaan kriittisesti.

Yhden aiheeseen liittyvän myytin hän nimeää ”yhteensulautumisen myytiksi”. ”Eivätkä he olleet enää kaksi ihmistä, vain yksi ja ainoa”, filosofian tohtori lainaa sanojensa mukaan useampaakin teosta samassa lausahduksessa. Hänen mielestään rakastuneen tulisi etiikan kannalta ennemminkin ihmetellä toista ihmistä kuin sulauttaa tätä itseensä.

Opiskelijat alkavat aktivoitua, yksi viittaajista kysyy: ”Mikä on rakkauden arvo?” Filosofi pudistaa päätään: ”En usko, että rakkautta voidaan arvottaa.” Mutta jottei tuottaisi pettymystä, hän esittää itselleen hiukan muokatun kysymyksen: ”Miksi rakastaa?”

Rakkaus on Korsisaaresta ainutlaatuinen mahdollisuus kohdata toinen ihminen, astua ulos omasta maailmastaan ja avartua sekä kokea hedelmällisiä kohtauksia. Etiikan kannalta olisi myös toivottavaa, että onnistuttaisiin kohtaamaan kauempana olevia, vieraita kulttuureja. Rakkaus voi auttaa meitä löytämään itsemme, olemaan se, mikä olemme, ja tulla siksi, mikä olemme tullaksemme, sekä antamaan sama mahdollisuus myös muille.

”Ollaanko me biologisten piirteidemme vankeja?” kysyy opiskelija eturivistä. Eva ei usko mutta toisaalta toteaa: ”Ei ruumiillista olemusta voi kieltää, eikä sitä pidä kieltääkään.”

Kellon viisarit etenevät kohti varttia vaille yhtä. Molemmat filosofiset pohdiskelijat kiittelevät yleisön rohkeutta ja keskustelevan ilmapiirin luontia. Päivitellään ajan kulua ja lyhyyttä; eihän tässä ehditty kuin saada pintaraapaisu aiheeseen. Vielä viimeiset kysymykset saavat vastauksensa ja lavalla istujat toivottavat rakkaudelliset päivänjatkot ennen käsiä kuluttavaa aplodivyöryä ja jälleen jäseniään koettelevien opiskelijoiden aiheuttamaa kohinaa.