Diagnoosi: negatiivinen käpertyminen
Kesä on useimmille suomalaisille mieluista aikaa. Päivät ovat aurinkoisia ja yöt päivän kaltaisia, lämpötilat liikkuvat lähinnä miellyttävissä lukemissa. Oloni on kesällä kevyt: elämä on lähinnä auringonpaistetta ja siinä kylpemistä, kellumista. Jos Suomessa on mahdollista jonakin vuodenaikana saada pieni nyökkäys tai hymy ohikulkijalta, on se vuodenaika kesä. Armas aika, suvi, suomalaisten odotettu huvi. Oloni on kesällä kevyt siitäkin syystä, että tiedän talven tulevan pian.
Marraskuun tienoo eikä ohikulkijoiden hymyjä enää heru. Yöt pitenevät ja aurinko katoaa. Lehdissä ja televisiossa muistutetaan D-vitamiinikuurin aloittamisesta mitä pikimmin. Moni on aloittanut jo hyvissä ajoin, sillä D-vitamiinipilleri päivässä kasvattaa nykykansanperinteen mukaan näkymättömän mutta tehokkaan suojakentän kaamosta, kylmäntunnetta ja pimeyttä vastaan.
Olen oppinut pitämään pimeästä syksystä, varhaistalvesta ja hiljaisuudesta, joka tulee hämärtyvien iltojen kylkiäisenä. En suoranaisesti hihku innosta rännän peittäessä kotikatuni ja bussireittini, mutta nautin rauhallisesta ajattomuuden tunteesta ja todellisista öistä, jolloin pimennysverhon ripustaminen ikkunaan ei ole tarpeellista. Näin harmoniassa ympäristön kanssa en ole aina ollut, yli kymmenen vuoden ajan olin julkisen aivopesun uhri. Kammosin pitkää talvea, mutta se ei jälkeenpäin ajatellen johtunut mistään synnynnäisestä kaunasta talvea kohtaan. Media kannustaa pimeän pelkäämiseen ja saa monet ihmiset kuvittelemaan talven krooniseksi sairaudeksi, joka palaa vuosi toisensa jälkeen. Jotkut uhoavat, että pimeän aika kestetään sisulla. Vaan mihin hupenee sisu kun illat pimenevät? Eikö pitäisi olla juuri suomalaiseen elämään sopivaa ja pohjoisen pimeyden selättävää? Naurattaa, kun joskus kuulen ihmisten puhuvan siitä, miten yhä pidemmiksi venyviä synkkiä iltoja tekisi mieli paeta päiväntasaajalle. Hah! Siellä odottavat aivan yhtä pimeät illat, vaikkakin sillä erotuksella, että ne kestävät vuoden ympäri. Pallon pyöreyttä ei karkaa kukaan!
Tuntemani suomalaiset jakaantuvat pääsääntöisesti kahteen ryhmään: tunnelmoijiin ja ärtyjiin. Tunnelmoija odottaa hartaasti joulua ja/tai hiihtolatuja ja lumisia rinteitä, sytyttelee kynttilöitä, innostuu kaivaessaan lämpimimmät villavaatteensa vihdoin esiin ja syöksyy lumiseen maisemaan. Ärtyjä saattaa niin ikään olla kiinnostunut villasta, sillä se tuo turvallisuudentunnetta vallitsevina epävarmoina aikoina. Ärtyjä tuskastuu ja aktiivisesti manailee ympäröivää synkkyyttä. Yhteistä tunnelmoijilla ja ärtyjillä on käpertyminen, joko itse rakennettuun mukavuudentunteeseen tai valjuun harmiin. Ero kahden ryhmän välillä onkin mahdollisuuksien tiedostaminen ja hyödyntäminen. Montako vuotta kestää ymmärtää, että Suomen vuodenaikojen vaihtelu on väistämätön sykli? Evoluutiokin on opettanut, että sopeutumiskykyisin selviää. Tietysti on idealistista ajatella, että kaikki innostuisivat pimeän tuomista mahdollisuuksista vaikkapa jazz-tunnelmointiin. On niitäkin, jotka yksinkertaisesti eivät kykene nauttimaan elämästään normaaliin tapaan kun valoa ei ole tarpeeksi. Tällöin pimeällä tahrattu aika pitäisi jotenkin saada kulutettua. Suomalainen yhteiskunta kasvattaa ajattelemaan, että tehokas suorittaminen ja tuloksien saavuttaminen nopeasti ovat hyveitä. Pimeällä intensiiviseen työntekoon voikin keskittyä eri tavalla kuin kesällä: ei tule syyllisyydentunnetta siitä, että istuu illat sisällä niska kumarassa. Aistimus kivusta ehkä. Suorittamisen jatkuva korostaminen talviaikaan saattaa kuitenkin johtaa uupumukseen, joka saa vuodenajan tuntumaan tympäännyttävältä.
Pimeällä pelottelu on pahimmillaan manipulointia: ihmiset saadaan toimimaan halutulla tavalla, kun heille uskotellaan, että he eivät pärjää omin avuin. D-vitamiinilisä on täysin todellisen auringonvalon puutteen takia monelle tärkeä mutta ei sentään vastaus kaikkiin kaamoksen ihmiselle tuomiin haasteisiin. Lääkefirmat rikastuvat ja konsumerismi kukoistaa. On kuitenkin mietittävä, kukoistavatko omanarvontunto ja itseluottamus, kun talven sietokyky on kiinni appelsiininmakuisesta tabletista? Olisiko vaihtoehtoisesti mahdollista käpertyä positiivisesti ja huomata, että elämä voittaa tälläkin kertaa, jos siihen vain uskaltaa luottaa? Rationaalisesti ajatellen olisi mielekästä käyttää puolet vuodesta itseään miellyttävällä tavalla kärsimisen sijaan. Näin yhdistyisivät hämmentävästi sekä länsimainen tehokkuuden tavoittelu että nautittava tapa elää: kaksi asiaa, jotka ovat mielestäni hankalaa sovittaa yhteen.
Suomen Puutarhakauppiaat ry jakaa Internet-sivuillaan harvinaislaatuisen oivalluksen: “Mitä sitten vaikka ikkunasta näkee oman heijastuksen – ilman pimeää ei valot ja lyhdyt näyttäisi niin kauniilta.” Jos pimeä todella saakin meidät näkemään itsemme sellaisina kuin lasista heijastumme, epäilemään omaa sietokykyämme, niin samalla se myös hyödyttää meitä. Tarvitaan läpitunkevaa pimeyttä, jotta valolle osaa antaa sen ansaitseman arvon. Ja jos päättää käyttää talvensa kesän odottamiseen, niin kesä saapuu kyllä, odotuksen jälkeen sitäkin armaampana.
Zipora Ogola 12 F