Elämän käyttöohjeet
Jaakko Veijola on ammatiltaan brändäyksen ja markkinoinnin suunnittelun ammattilainen. Lisäksi hän tekee monimediallisia taideteoksia, viimeisimpänä muotokuva miehestä nimeltä Eeli Kuoppa: www.kuoppa.fi. Hän on valmistunut Torkkelista vuonna 1997. Veijola oli puhumassa pari vuotta sitten koulun 85-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä. Yleisö kiinnostui teeseistä, joita Veijola on kerännyt ja pyrkinyt noudattamaan urallaan ja elämässään. Tässä kootusti niitä. Kukin tehkööt niistä omat päätelmänsä. Mutta kukin eläköön tavallaan.
1. Ihmisen idea on auttaa. Päätös, ketä ja miten päätät auttaa, määrää identiteettisi ja kohtalosi. Elämäsi tärkein kysymys onkin, oletko intohimoinen vai kunnianhimoinen? Kumpi on jumalasi? Mikäli päätät auttaa itseäsi, olet kunnianhimoinen. Mikäli päätät auttaa muita, olet intohimoinen. Kunnianhimo perustuu itsesi pönkittämiselle ja totutun alleviivaamiselle: katso minun nimeni on lehdessä! Intohimo luo uutta, kunnianhimo ei. Muiden auttaminen luo paikkoja ja tilanteita, joita ei voi ennalta arvata. Intohimo on luovuutta, kunnianhimo narsismia.
2. Koska ihmisen idea on auttaa, säily itse myös autettavana. Mikäli olet kunnianhimoinen, et herätä auttamisen halua. Voit testata sitä yksinkertaisesti. Saatko ihmiset mukaasi ilman lompakkoa? Mitä muut näkevät sinussa? Kielesi, käytöksesi ja halukkuutesi ruokkia omaa uteliaisuuttasi. Säily siis autettavana. Miten? Auttamalla muita ja samassa sinusta tulee luova ja intohimoinen. Ammattilaisen tärkein kyky on ylläpitää intohimoansa.
3. Ihmiselle on annettu kolmea valuuttaa pärjätäkseen: rahahyvää, aikahyvää ja mainehyvää. Tämän kolmiyhteyden parissa toimit – halusit tai et. Suhteesi näihin maalaavaat sinusta muotokuvan tahdon ja täyttymyksen väliseen todellisuuteen. Pidä siis hyvin huolta taloudestasi, ajankäytöstäsi ja rakkaudestasi muihin ihmisiin.
4. Älä etsi merkityksellistä työtä, elämää tai unelmarakkautta. Sen sijaan merkityksellistä työsi, elämäsi ja rakasta ihmisiä. Alttarilla et ilmoita olevasi rakastunut vaan lupaat rakastaa. Tee. Älä unelmoi, odota tai oleta.
5. Älä ikinä myöhästy. Kenraalin sanoin: kuinka moni taistelu on voitettu myöhästymällä? Älä juorua, varoita ainoastaan. Älä ikinä lupaa mitään, mitä et kenties pysty toimittamaan. Ja nyt salaisuus. Käännä edellinen, niin sinulla on vain taivas rajana: älä lupaa liikaa, mutta yllätä kohtuuttomasti. Yllätä aina. Puun takaa ja myönteisesti.
6. Tarkkaile ja harjoita kieltäsi: kirjoittamista, puhetta ja piirtämistä. Ponnistele säännöllisesti ja pienissä erissä. Kilon paloina kotiin. Arkesi sujuu samassa rytmissä kuin perinteistä murtomaahiihtoa ylämäkeen. Ja väliin lasket alamäkiä ja nautit mehua hiihtomajalla. Tee retrospektiivejä ja katselmuksia elettyyn maisemaan. Tallenna työsi. Kerää ne näkymiksi ja katso niitä ulkopuolisen silmin.
7. Elämä on suunnitelman ja sattuman välinen kauppa. Suunnitelman ja sattuman leikkauspisteessä joko petyt tai saat osaksesi ilon. Älä siis lupaa yli. Sen sijaan hukuta toinen yllätyksiin. Tee toiselle mitä et ikinä itsekään olisi uskonut uskaltavasi tehdä. Ole enemmän sattuma kuin suunnitelma. Maailma on sattuma, kieli on vain suunnitelma ja tienviitta.
8. Sillä hetkellä kun alat vilpittömästi toimia välittämättä seurauksista, sinusta tulee taiteilija. Jos toivot vain seurauksia, et toimi vilpittömästi. Tähdeksi tahtoneesta tulee harvoin taiteilijaa.
9. Älä erehdy käymään kauppaa saadaksesi luottamusta, arvostusta tai rakkauden tunnetta. Sen sijaan päätä rakastaa, luottaa, ja arvostaa. Saat kaiken tuplana takaisin, koska ihminen kohtelee sinua peilaten itseänsä sinuun.
10. Älä murehdi. Siitä ei ole mitään hyötyä. Tee vain parhaasi ja huomaat olevasi vapaa murheista. Älä kuitenkaan yritä olla paras, koska silloin teet vain kuten on jo tehty. Mutta jos yrität parhaasi, saatat saada aikaiseksi jotakin täysin uutta.
11. Kasvu ei näy. Muutos ei näy. Ja molemmat tuntuvat tapahtuessaan tympeiltä. Mutta tulokset eivät häviä mihinkään, ne ovat yhtäkkiä kehosi ja mielesi ominaisuuksia. Huomaat sen siitä, kun sinulle alkaa aueta ovia, joihin et tiennyt taskussasi olevan avaimia. Äläkä hämäänny, jos jokin vierestä ja sivusta nousee sokaisten kohinalla taivaalle. Kaikki, mikä nousee nopeasti, tulee kolisten alas. Älä pelkää siis hitaasti kasvamista, koska vain niin syntyy todellisuutta. Huipun korkeuden määrittää pohjan leveys.
12. Kuolemassa ei ole mitään pahaa tai pelättävää. Jokainen meistä kuolee. Ikuisen elämän tavoittelu on järjetöntä, koska jo sunnuntai-iltana ihmiselle tulee hätä, miksi tässä nyt oikein ryhtyisi. Kuinka ihminen voisi keksiä tekemistä loppuelämälleen kuolemattomana?
13. Puhu kuvin, opettele piirtämään, ole nopea. Puhu konkreettisesti: sekunneista, kaarnasta, sadetakista ja lumesta. Vältä mitätöntä kieltä. Kohtuuttomista detaljeista, vauhdista, laadusta ja ihmillisyydestä syntyy keitos, joka huumaa. Eikä sitä ole vaikea valmistaa: uskallus, harjoittelu ja vilpittömyys ovat sen raaka-aineita.
14. Elämä on kehtaamislaji, kuten kirjailija sanoo. Älä pelkää, mitä muut ajattelevat sinusta. Salaisuus: muut eivät ajattele sinusta yhtään mitään. Eivät yhtään mitään. Muut ajattelevat vain itseänsä ja mitä muut ihmiset mahdollisesti ajattelevat heistä – ihan samoin kuin sinä itse juuri nyt. Ajattele mikä mahdollisuus! Voit tehdä elämässä mitä vaan, koska sinun ei oikeasti tarvitse miettiä, mitä muut sinusta ajattelevat. Älä siis koskaan pyydä lupaa, vaan tee. Ja pyydä vasta jälkikäteen anteeksi, jos nyt satuit jotakin loukkaamaan.
15. Tee itsestäsi hahmo. Hahmo toimii missä tahansa kontekstissa, hahmo on taloudellinen ylöspanoltaan ja nopeatoiminen. Rehellisyys on ainoa keino puhua nopeasti ja yhtäaikaista, kuten runoilija sanoo. Hahmo on kertoja ja tarina samanaikaisesti, maaginen instrumentti, jossa muoto ja sisältö lyövät yhtä. Kun muoto ja sisältö kohtaavat saumattomasti, syntyy uutta todellisuutta. Sinulla on tuolloin käsissäsi enemmän kuin osiesi summa: puolitat ajan, pystyt näkemään todellisuuden toiseksi ja olet vapaa operoimaan missä vaan.
16. Älä usko ihmisen toiveisiin. Katso sen sijaan vain, mitä hän on tehnyt ja usko vain sitä. Työ paljastaa sielun. Aina. Jos ihminen sanoo haluavansa kirjailijaksi, hän vain haluaa kirjailijaksi. Se ei ole paljon. Älä erehdy näkemään häntä kirjailijana, koska sellaista hänestä tuskin tulee. Ihminen on vain mitä on. Ihminen toistaa kohtalonsa sellaisena kerta toisensa jälkeen. Mahdollista muutosta ei voi toinen hallita, joten älä ota sellaista toivetta turhaan harteillesi petyttäväksi. (Tosin muutamat ovat onnistuneet uhmaamaan tätä, mikä kertoo että vapaa tahto lienee sittenkin olemassa.)
17. Kehitä mieltä, älä muistia. Muisti on herkästi teon pahin vihollinen. Luovu kaikesta päivän päätteeksi. Ja olet vapaa tekemään mitä vain. Kukaan ei estä sinua tekemästä. Vain sinä itse. Ajattele mitä ajattelet. Käy kävelyllä, istu saunassa ja ole vain hiljaa. Mutta muista olla muistamasta. Maailmalla ei ole muistia, eikä kolikolla kun se heitetään ilmaan. Ei ole mitään suurta tarinaa.
18. Uskalla rakastaa virheitä, jotka ovat uusia. Mutta vihaa itseäsi turvauduttuasi tuttuun virheeseen.
19. Ajattele tekemistä, toimintaa ja rakkautta. Älä ajattele yksiköissä; tekoa tai rakastelua. Kärsit muuten pian ramppikuumeesta ja anoreksiasta.
20. Varjele unta, koska väsymys vääristää ihmisen. Kahdeksan tuntia unta turvaa persoonasi. Käytä herätyskellon lisäksi nukutuskelloa, joka ilmoittaa säännöllisen nukkumaanmenoajan.
21. Vaali sosiaalisuutta. Syö ainakin kerran päivässä yhdessä tai jonkun kanssa. Jokainen päivä valetaan aamulla. Investoi siihen. Aamiainen on päivän tärkein ateria.
22. Ole armollinen. Kun on paljon säännöllisä rutiineja, ei haittaa, jos joskus unohtuu pestä epähuomiossa hampaat.
23. Pyri aina tilanteeseen jolloin rahaa ei tarvitsisi erikseen ajatella. Voit vaikuttaa siihen valinnoillasi heti tänään ja nyt. Jokainen meistä siis voi olla vauras. Maksa aina velkasi pois järjestyksessä pienimmästä suurimpaan riippumatta koroista. Tämä on tutkitusti tehokkain keino päästä velkavankeudesta. Säästä ja suunnittele itsellesi kahden kuukauden puskuri.
24. Käännä krapulat tutkimusmatkoiksi itseesi: mitä olet tehnyt väärin, mitä pelkäät?
25. Osta niin kalliita vaatteita, ettei sinulla ole yksinkertaisesti varaa lihoa. Muista pukeutua aina tyylikkäästi, vaikka olisit vain yksin työhuoneella. Saat näin laadun ilmaisuusi puoli-ilmaiseksi.
26. Lue joka päivä 20 sivua jotakin.
27. Die morgenstunden kommen nie wieder.
28. Älä myy ikinä kilpailuetuasi: älä kerro olevasi nopea. Huomaat muuten myyneesi sielusi. Etu on etu, ei ominaisuus. Lahjoittaa sen voit tiukan paikan tullen, mutta älä myy sitä.
29. Varjele energiatasoasi. Älä tyydy puheeseen tai sanoihin, pistä pystyyn show ja sirkus. Ole maailmaa, ole vertailukelvoton. Älä ole kieltä tai taksonomiaa.
30. Älä pelkää kasvokkaisia keskusteluja. Vaikeiden keskustelujen määrä on suoraan verrannollinen menestykseesi. Koeta välttää negatiivista tekstiä ja kirjoitusta. Se on hidasta tehdä, kuluttaa energiaa ja vieläpä tulkitaan lopuksi väärin – et voi voittaa väittelyä. Stoalaisella tyyneydellä siis.
31. Tavoittele oikeanlaista sivistystä. Kenraalin sanoin: sivistys on kykyä syödä kenen tahansa pöydässä.
32. Et omista muuta kuin tekosi. Tekosi omistat kaiken nyt: mitä teit tai aiot, et kumpaakaan.
33. Älä katkeroidu. Kukaan ei osta katkeralta mitään.
34. Niele ylpeytesi, saat koko maailman.
35. Saat arvostella, jos osaat tehdä paremman ratkaisun. Unohda kaikkien muiden nalkutus, paitsi mitä osaajat sinulle sanovat.
36. Kunnioita kaikkia, älä pelkää ketään.
37. Kukaan ei halua sinulle pahaa.
38. Ympäröi itsesi esikuvilla, laadulla. Huomaat pystyväsi juttelemaan tuntemattomien ja kuolleiden kanssa: työ paljastaa sielun.
39. Kiihtyvyys, nopeus ja kesto. Mutta tärkein kaikista: palautuminen.
40. Älä petä.
41. Ole puoliso. Ole perhettä. Ja vasta sitten hahmo.
42. Tarkkaile, ettet syö liian epäterveellisesti.
43. Johtaja, taiteilija ja yrittäjä ovat synonyymejä samalle asialle.
44. Onni on vapautta kantaa vastuuta rakastamistaan asioista.
45. Muista levätä. Väsymys muuttaa ihmisen joko lesoksi tai marttyyriksi.