Mistä on meidän Hakukone tehty?

Liisankatu 27, sisään pääsee sisäpihan puolelta. Olen kuullut Kellariteatterista kaikenlaista – hyvää pääasiassa, paljon vähemmän sitä huonoa – ja kun hipsin sisään matalaan kellarikäytävään, en voisi olla enemmän innoissani. Punatiiliset seinät on vuorattu julisteilla ja kuvilla ja ne tuntuvat hipovan olkapäitä joka puolelta. Kassan takaa pirteä nuori nainen ojentaa jokaiselle meistä valkoisen hansikkaan. Sen alareunaan on painettu teksti: ” Hakukone: Verkkopalveluiden inspiroima improesitys”.

Kellariteatterin salitila on uskomaton. Kattoa pitelee kaksi valtavaa holvikaarta, ympärillä on pelkkää punatiiltä, eikä mistään pilkistele luonnonvaloa. Tila on suoraan sanottuna intiimi – istumapaikkoja enintään 30, eikä varsinaista lavaakaan ole, vaan koko tila toimii osana sitä. Kapuan paikalleni yläriviin, mutta ennen sitä käyn kirjoittamassa oman hakusanani yleisön eteen asetetulle liitutaululle.

Itse esitys on jotain aivan muuta kuin perinteistä teatteria. Vaikka rakastankin nimenomaan juuri sitä perinteistä, lyö Hakukone monet näkemäni esitykset laudalta alta aikayksikön. Esityksen ilmapiiri on tuttavallinen: jokaisella yleisönkin jäsenellä on merkitystä ja jokainen saa olla mukana juuri niin paljon kuin itse haluaa. Näyttelijöistä välittyy tunne, että he todella esiintyvät juuri meille ja tahtovat meidän olevan osa luomustaan. Esityksessä ei ole juonta eikä järkeä, huumori on julmaa ja törkeää, mutta se on sataprosenttista viihdettä. Wikipedian loisartikkelista Youtuben treffivideoihin ja kuolasta Lesbo&Homo-duon euroviisuhittiin seikkaillessa saa todella nauraa vapaasti sydämensä kyllyydestä ja tykkäillä typeristäkin asioista. Jos tämä ei kuvaa totisinta totuutta internetin syövereistä, niin ei sitten mikään.

Kuva: Kellariteatteri

Esityksen toteutus on kuitenkin se, joka tekee minuun suurimman vaikutuksen. Näyttelijöiden vilpitön hauskanpito ja suunnaton antautuminen kohtauksille on niin ihailtavaa, että välillä en tiedä pitäisikö ennemmin itkeä vai nauraa. Kohtauksen rakentaminen yhden sanan pohjalta parissa sekunnissa yleisön edessä vaatii todellista taitoa ja tavattoman paljon harjoitusta, eikä tälle suoritukselle voi muuta kuin nostaa hattua. Mikään ei myöskään voisi tuntua paremmalta, kuin nähdä näyttelijöiden improavan monta upeaa kohtausta minun omasta hakusanastani.

Yli tunnin kestävän pläjäyksen jälkeen tuntuu melkein haikealta, että esitys on jo ohi. Kaikkien huulilla kuitenkin kareilee hymy, ja minunkin on vaikea olla hymyilemättä puristaessani omaa valkoista hansikastani. Hakukone oli kokemus, joka varmasti muutti monien käsitystä teatterista. Siitä on vaikea olla pitämättä, sillä se on aina erilainen: vuorotellen jokainen yleisö tekee siitä omannäköisensä. Itse en ainakaan voisi olla yhtään kiitollisempi, että sain olla mukana luomassa meidän torkkelilaisten omaa Hakukonetta.

                                                                                                                        > Veronika Salo