Kuvataidelukiolaiset kyselivät, filosofi Panu Raatikainen vastasi

Helsingin kuvataidelukion oppilaat hakeutuvat lähemmäksi koulun liikuntasalia. Tänään ohjelmassa olisi jotain hieman erilaista. Salissa kaikuu kovaääninen puhe, jota filosofianopettaja Hanna Vanhanen yrittää vaientaa. Istun muiden opiskelijoiden seassa ja valmistaudun kuuntelemaan päivän esitystä. Seurassani istuu viereisellä penkillä ystäväni ja muita luokkatovereitani.

Filosofi Panu Raatikainen seisoo salin etuosassa rennon oloisena ja ilmoittaa, että on valmis aloittamaan. Filosofianopettaja Hanna Vanhanen kertoo kaikille, että ensimmäiseksi esitetään oppilaiden kirjallisesti laaditut kysymykset ja sen jälkeen olisi aikaa spontaaneille mielipiteille.

Syvä hiljaisuus laskeutuu huoneeseen, ja filosofi aloittaa esityksen kertomalla hieman työstään. Hän kiinnostui tästä ammatista lukiossa erään opettajan ansiosta. Raatikainen on ollut jo tutkija, opettaja ja filosofi; tällä hetkellä hän on opettaa yliopistolla.

“Mitä ajattelette filosofin tehtävistä maailmassa?” haastattelijat kysyvät ensimmäiseksi. Raatikainen vastaa lyhyesti ja ytimekkäästi, että hän ei ole filosofina ottanut kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. “Toimimme paremman yhteiskunnan puolesta”, hän sanoo.

Oppilaat kuuntelevat keskittyneesti filosofin puhetta ja saattavat miettiä jo, mitä kysyisivät haastattelun jälkeen. Itse olen sitä mieltä, että annan muiden puhua suunsa puhtaaksi ja kuuntelen itse kysymysten vastaukset.

Raatikainen vastaa useimpiin kysymyksiin hyvin lyhyesti, mutta toisinaan seuraa myös pitkä tarina. Kun haastattelijat pääsevät käsiksi uskonnollisiin kysymyksiin, Raatikaiselta tulee hyvin suoria vastauksia. “Mitä mieltä olet väitteestä, että uskonto sokaisee ihmiset?” haastattelijat kysyvät. “Uskonto hämärtää ihmisten todellisuudentajua”, Raatikainen vastaa ja odottaa seuraavaa puheenaihetta. Filosofi kertoo, ettei hänen mielestään ole olemassa sielua, joka jatkaa elämää kuoleman jälkeen, ja ettei täysin varmasti voi todistaa minkään olemassaoloa.

Kuuntelen esitystä mielenkiinnolla. Filosofi saattaa aina välillä kertoa jotain huvittavaa, jolloin koko sali hihittää hiljaisesti. Valot tuovat saliin kirkkaan valon, jolloin on helpompi pysyä virkeänä, jos aihe pitkittyy. Raatikainen kertoo hyvin selkeästi mielipiteensä, kuten että pahuus on hyvän vastakohta tai että köyhien on oikeus varastaa.

Saamme myös kuulla hieman pidempiä selostuksia filosofin näkökulmasta. “Miten voi määritellä, mikä on normaalia?” haastattelijat sanovat. “Hyvä kysymys, normaalia on se, miten asiat yleensä ovat tai eivät ole. Tärkeää on pyrkiä normaalista vielä parempaan”, filosofi selittää kuuntelijoille. “Sehän on kaikkein tärkeintä.

Haastattelijat kysyvät myös hieman erikoisempia kysymyksiä, joihin kaikki toivovat saavansa järkevän vastauksen: “Onko olemassa muuta pakkoa kuin kuolla?” Vastausta joudutaan odottamaan pidempään kuin edellisiä. Lopulta Raatikainen antaa lyhyen vastauksen: “Hengittäminen.”

Sitten on aika oppilaiden suullisille kysymyksille. Näitä riittääkin yli puoleksi tunniksi, ja Hanna Vanhanen saa juosta mikrofoni kädessä ympäri salia. Filosofi yrittää vastata mahdollisimman monelle, mutta aika ei ole aina riittävän pitkä.

Kaikkien kysymysten jälkeen tilaisuus päättyy ja oppilaat alkavat tehdä paluuta takaisin luokan penkeille. Kiitämme tietenkin vieraan saapumisesta tänne Helsingin kuvataidelukioon ja siitä, että saimme filosofisen vastauksen moneen tärkeään kysymykseen. Kaikki varmasti halusivat tietää vastauksen varsinkin yhteen eli siihen, mikä on elämän tarkoitus. “Hyvä mieli ja masu täynnä”, Panu Raatikainen vastaa.