Se Quijote

Yleisö hiljenee, kun pellemeikkinen mies astuu koomisesti lavalle ja odottaa reaktiota yleisöltä. Tältä näyttänee tavallinen perjantaiaamu Kallion lukiossa, mutta Torkkelinmäellä kyse onkin Red Nose Companyn esityksestä Don Quijote. Ennen esitystä soi espanjalainen musiikki, ja etelän tunnelmaa on luotu lavan reunalle ripotelluista sitrushedelmistä. Sali on täpötäynnä lattialla istuvia ja makaavia oppilaita, …

Inspiraation äärellä Atskissa

Äidinkielen ja kirjallisuuden ykköskurssien opiskelijoita vieraili 1. jakson lopussa Ateneumin näyttelyssä Inspiraatio, jonka nykyteokset ovat hakeneet innoitusta vanhasta taiteesta. Joillekin käynti kansallisgalleriassa …

Valoa pimeään

Marraskuun lopulla, kun pimeää tuntuu jatkuvan ympäri vuorokauden, aloitimme valokuvaus 4-kurssin. Kurssilla käsitellään valokuvausta erityisesti värin ja valon näkökulmasta. Voisi ehkä ajatella, …

Keskustelevaa kuvan tarkastelua Alice Neelin äärellä

Pyykkinarut siivilöivät syksyn lämmintä valoa yllemme, kun seisomme Ateneumin aulan kattoon ripustettujen teepaitarivistöjen katveessa. Lukiolaiset ovat uteliaina kerääntyneet yhteen odottamaan, mitä seuraavaksi …

Haagasta Kiasmaan ja Tottelemattomuuskouluun

Kiasman ovet pyörähtävät auki Torkkelin 15A- ja 15B-ryhmille syyskuisena keskiviikkona. Ensimmäisenä katseeni kohtaa kaksi ihmistä, jotka makaavat lattialla. Vaistoni käskevät kutsumaan apua: …

Korealaiset kulttuurialan vieraat tutustuivat kouluumme

Syyskuun lopulla Torkkelissa kävi eteläkorealaisia kulttuurialan vieraita. Heitä kiinnosti koulumme laajan taideopetuksen yhdistäminen lukio-opintoihin. Vieraille kerrottiin koulumme taideopinnoista ja lukio-opinnoista. Aluksi oli hämminkiä, sillä korealaiset …

Elokuvia vuorten keskellä — osa 1

Ryhmä torkkelilaisia lensi vapun jälkeen Ranskaan Thônesiin tekemään lyhytelokuvia uuden yhteistyökoulun opiskelijoiden kanssa. Käsikirjoitukset oli tehty valmiiksi ennen matkaa. Niiden perusteella aloitettiin maanantaina kuvaussuunnitelmien …

Vierailu Kansallisarkistossa

Historian viidennellä kurssilla kävimme vierailulla Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteessä. Kansallisarkisto muodostaa yhdessä seitsemän maakunta-arkiston kanssa Suomen arkistolaitoksen. Arkistolaitoksen tehtävänä on varmistaa kansalliseen kulttuuriperintöön …

Graafisia ideoita pikakelauksella

Joukko graafisesta suunnittelusta kiinnostuneita opiskelijoita tapasi keskiviikkoaamuna Design Forumissa Erottajalla. Aalto yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulun graafisen suunnittelun osaston kevätnäyttelyssä järjestettiin työpaja, …

Samarbetet fortsätter

Ni som har läst vår blogg, vet att studerandena från Tölö Specialiseringsgymnasium var på besök på Torkkelsbacken i december. På onsdag den …

Taiji – taistelua tanssien

Käytännön kautta oppii tunnetusti parhaiten, ja tämän saimme todeta Kiinan kulttuuria käsittelevällä kurssilla (HI6). Meidän historianryhmämme sai mahdollisuuden tutustua ikivanhan kiinalaisen taistelulajin …

Ympäristöraatilaiset retkillä

Ympäristöraadin lukuvuosi käynnistyi vauhdikkaasti heti uuden ympäristöraadin järjestäydyttyä vierailulla Habitare-messuille Trash Design -yrityksen vieraina! Marraskuun alussa Itäkeskuksen, Kuvataidelukion ja Medialukion ympäristöraatilaiset kokoontuivat …

Murretyöpajassa

 Helsingin yliopiston Tiedekulman murrepajassa vieraili kaksi Torkkelin äidinkielen ryhmää. Kuvassa 2. vuoden opiskelijoita.  Kävimme Äidinkielen 1-kurssilla Helsingin yliopiston Kielten kaupunkimaisema …

Mistä on meidän Hakukone tehty?

Liisankatu 27, sisään pääsee sisäpihan puolelta. Olen kuullut Kellariteatterista kaikenlaista – hyvää pääasiassa, paljon vähemmän sitä huonoa – ja kun hipsin sisään …

Persiljaa vai laakerinlehteä?

Syventävän elokuvailmaisun kurssilla tutustuttiin monikameratekniikkaan ja TV-työhön MTV3:n Filmihallilla Pasilassa. Kurssilaiset ottivat osaa Sokkokokki-ohjelman nauhoitukseen maaliskuisena perjantaina. Aluksi studio-ohjaaja piti pienen huumorin …

Finlandia kaikui Liisankadulla

Äidinkielen ja kirjallisuuden tyylikausia käsittelevän kurssin (ÄI5) opiskelijat vierailivat tammikuussa piskuisessa Kellariteatterissa Liisankadulla. Teatteri on vanha ja maineikas helsinkiläinen harrastajateatteri. Tässä opiskelijoiden …

Ääniä ja maisemia taiteen parissa

Marraskuinen torstaiaamu valkenee kipristävän vilpoisena Helsingin keskustan varhaisessa vilskeessä. Suljetun Tennispalatsin eteen alkaa kertyä porukkaa. Kaikki ovat hyvällä tuulella, sillä ryhmäytymisen takia …

Torkkeli ja parempaa safkaa

Noin 30 hengen ryhmämme kävi edustamassa Torkkelia Parempaa safkaa! -ilmastotapahtumassa. Kaikille avoin, opiskelijoille suunnattu tapahtuma käsitteli, kuten nimestäkin selviää, ilmastoystävällistä ruokaa sekä …