3. luukku: Reppureissuilla

Nyt kun joululomaan on enää kolmisen viikkoa aikaa, alkavat ajatukset minulla harhailla tulevassa lomamatkassa. Työntäyteisen syyslukukauden lopussa häämöttävä jokavuotinen matka aurinkoon tuntuu välttämättömyydeltä, vaikka onkin hurjaa luksusta. Pohjoismaalaisten turistien kansoittamasta Hymyjen maasta voi matkakohteena olla montaa mieltä, mutta minua sinne nyt jo neljättä kertaa vetävät Unescon maailmanperintökohde Ayutthaya, upeiden snorklausvesien …

2. luukku: Yliopistorakennuksia tutkimassa

Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys -kurssilla HI04 seikkailtiin Helsingin keskustassa marraskuun kuulaudessa. Oppaana toimi Mirja, joka kiinnitti historian ryhmän huomion yliopistorakennusten yksityiskohtiin. Joona Virmajoki …

23. luukku: 福

How to make traditional Taiwanese or Chinese 福 paper decorations 1.Take a square paper. 2. Fold the paper in half three times. …

21. luukku – Hyvää lyhytelokuvapäivää!

21. joulukuuta on kansainvälinen lyhytelokuvapäivä, jolloin juhlitaan lyhyttä päivää ja valoisia hetkiä elokuvien parissa. Torkkelin monien elokuvakurssien joukossa on toista vuotta meneillään …

18. luukku: Karhumaisesti kohti “Suomi 100” -juhlavuotta!

  Joukko tekstiilitaiteen kurssien ja KU4-kurssin opiskelijoita osallistui alkusyksystä Suomen Madridin-instituutin tilaamaan huivisuunnitteluprojektiin. Suomen Madridin-instituutti on aktiivinen kulttuuritoimija Espanjassa, Portugalissa ja Latinalaisessa …

14. luukku: Halla

Pakkanen kiristyy. Kävelen pitkin jäätyneen pellon reunaa. Aurinko on laskenut ja viimeiset keltaisen sävyt hiipuvat metsän taakse.    Haluan valokuvillani tutkia maiseman …

11. luukku: Joulupolku

Nyt vasta jouluiltanen maistaa kun tyyntä on, tähdet kirkkaina paistaa. Vilu vaivaa ja nälkä ei laisinkaan, me hilpeinä mättäillä tanssitaan kun on …

10. luukku: Lisää herkkuja!

Piparitryffelit Tarvikkeet: 150 g pipareita 200 g valkosuklaata noin 100 g Philadelphia-tuorejuustoa cocktailtikkuja valitsemiasi koristeita 1. Murskaa piparit pieneksi muruksi, melkein jauheeksi. …

9. luukku

RESEPTI Jouluinen uunijäätelö 1-4 henkilölle (riippuu paljon jaksaa syödä) Pohja: 1 muna 0,5 dl sokeria 0.2 dl perunajauhoja 0,2 dl vehnäjauhoja vajaa …

6. luukku: Syksyn ylioppilaan puhe

Arvoisat opettajat, opiskelijat, huoltajat ja ystävät. Tahtoisin aloittaa sanomalla “kiitos” meidän ylioppilaiden puolesta. Kiitos opettajille siitä, että kannustitte meitä jatkamaan ja olemaan …

5. luukku: Ajassa elämisen taito

Pikaruoka, pikavippi, pikamuoti, pikaviestiohjelmat. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, jos siis sellaiseen vain olisi aikaa nykymaailmassa, jossa rahalla saa ja nopeudella pääsee. Voiko …

Monille suomalaisille sana joulupukki tuo mieleen vanhan valkopartaisen miehen, joka saapuu jouluaattona punaisessa nutussaan tuomaan lahjoja. Mutta meille niin tuttu joulupukki ei olekaan ainoa laatuaan – pukkeja on muitakin! Eri maissa joulupukeista käytetään eri nimityksiä, eivätkä nämä niin kutsut pukit edes jaa lahjoja samana päivänä. Keitä ovat nämä pukit ja ken on heistä se oikea?

 

Sinterklaas tai Saint Nicholas eli Pyhä Nikolaus

Etenkin Hollannissa mutta myös muissa saksankielisissä Euroopan maissa juhlitaan Pyhän Nikolauksen päivää 5.12.

Hollantiin Sinterklaas saapuu aina höyrylaivalla, minkä jälkeen hän kapuaa katoilla ja jakaa lahjoja apulaisensa Zwarte Pietin kanssa. Lahjat tuodaan savupiipuista lasten kenkiin tai sukkiin.

Sinterklaasin uskotaan olevan alkuaa historiallinen Pyhä Nikolaus. Piispana toiminut Nikolaus eli 300-luvulla Kreikassa, mikä tekee hänestä vähintäänkin yhden vanhimmista joulupukeista. Nikolauksesta kerrotaan monia legendoja ja hänet tunnetaan hyväntekijänä.

 

Father Christmas eli Isä Joulu

Isä Joulu on kotoisin Britanniasta. Alun perin hän ei tuonut lahjoja vaan vieraili perheissä joulun aikaan. Häntä luonnehdittiin iloiseksi ja hänen sanottiin pukeutuvan vihreisiin. Isä Joulusta on ensimmäinen maininta mahdollisesti 1400-luvun laulelmassa.

Kuuluisin hahmon esiintyminen on Charles Dickensin Joulukertomuksessa vuodelta 1843. Kirjassa hän tuo hilpeänä joulumieltä kansalle ja kuvituksessa hänellä on yllään vihreä takki.

Nykyisin Isä Joulu yhdistetään amerikkalaiseen Santa Clausiin eikä heidän välilleen tehdä enää eroa. Vihreä nuttu on vaihtunut punaiseen ja jouluaattona Isäkin tuo jo lahjoja.

 

Santa Claus

Santa Claus on mahdollisesti kehittynyt Sinterklaasista. Perinteiden uskotaan siirtyneen hollantilaisten siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin jo 1700-luvulla.

Vuonna 1821 julkaistiin Yhdysvalloissa runo vanhasta miehestä, joka istuu pororeessä ja jakaa lahjoja lapsille. Kaksi vuotta myöhemmin julkaistussa runossa puhuttiin jo savupiippuihin laskeutumisesta ja lahjasäkistä. Jälkimmäisessä kuvailtiin myös pukin ulkonäköä. Ensimmäiset nykyaikaiset pukkikuvat saatiin 1860-luvulla, kun sarjakuvapiirtäjä Thomas Nast julkaisi lehdessä piirroksensa.

Amerikkalaisten mukaan Santa Claus asuu Pohjoisnavalla. Hän on pukeutunut punaiseen, ja hänellä on valkoinen parta sekä reki, jota vetävät porot.

 

Näiden tunnetuimpien pukkien lisäksi löytyy muitakin. Tässä vielä muutamia:

Euroopan kirkon reformaation takia 1500–1600-luvuilla protestantit vaihtoivat lahjantuojaksi Pyhän Nikolauksen tilalle Kristus-lapsen (Christkindl). Lahjojenantamispäivää siirrettiin Jeesuksen syntymäpäivälle. Christkindl on enkelimäinen pieni lapsi, joka kilpailee suosiosta joulupukin kanssa etenkin Euroopan saksankielisissä maissa.

Pakkas-ukon Ded Morozin voi tavata Venäjällä ja Itä-Euroopassa. Hän kulkee hevosten vetämällä reellä Lumitytön kanssa ja tuo lahjoja uutenavuotena.

Befana on italialainen noita, joka etsii Jeesusta. Hän tuo lahjoja kaikille lapsille tammikuussa siinä toivossa, että joku lapsista olisi Jeesus.

Kreikassa juhlistetaan tammikuussa Basileios Suurta, 300-luvulla elänyttä piispaa, joka tuo lahjoja perheen lapsille.

Mikulás on Sinterklaasin kaltainen lahjojentuoja esimerkiksi Unkarissa. Häntä varten asetetaan ikkunalaudalle kenkä, johon hän voi laittaa lahjat.

Amerikasta jouluperinteet ovat kulkeutuneet taas takaisin Englannin kautta Eurooppaan. Näin on muodostunut nykyinen mielikuvamme joulupukista. Eri maat ovat osin säilyttäneet omia perinteisiä uskomuksiaan ja yhdistäneet niitä kaupalliseen pukkikulttuuriin. Viimeisenä muttei vähäisimpänä – se oikea suomalainen Joulupukki.

Joulupukin suomenkielinen nimi on luultavasti lähtöisin nuuttipukista. Vanhanajan nuuttipukki kiersi taloissa kerjäämässä juotavaa ja pelottelemassa lapsia. Myöhemmin pukki saattoi jakaa lahjoja kilteille lapsille ja risuja tuhmille. Meidän tuntemamme Joulupukki asuu Korvatunturilla ja lähtee aatonaattona reellään jakamaan lahjoja koko maailmaan.

Roosa Joensuu, abiturientti

19. luukku: Joulupukin monet kasvot

Monille suomalaisille sana joulupukki tuo mieleen vanhan valkopartaisen miehen, joka saapuu jouluaattona punaisessa nutussaan tuomaan lahjoja. Mutta meille niin tuttu joulupukki ei olekaan …

17. luukku: 7,3 miljardia joulua

17. luukku: 7,3 miljardia joulua

Joulu lähestyy. Joulukuvastoja saapuu postilaatikkoihin, ja kynttilät valaisevat pimeneviä iltoja. Kaupoissa on taas kerran iso valikoima erilaisia joulukalentereita, myös jouluvalot alkavat yleistyä …

15. luukku: Kahvilavertailua Helsingin kuppiloissa

15. luukku: Kahvilavertailua Helsingin kuppiloissa

Monille kuvataidelukiolaisillekin tutuiksi tulleet Robert’s Coffee -kahvilat ovat saavuttaneet suosiota nuorten keskuudessa. Robert’s on Pohjoismaiden suurin kahvilaketju, ja kuppiloita voikin bongata Suomesta, Ruotsista, Virosta, …

13. luukku: God Luciadagen!

13. luukku: God Luciadagen!

        Marko Skyttä, ruotsinopettaja, kuvasi vuoden kiertoa maalla, mikä ilahduttaa meitä näin Lucian päivänä.

11. luukku: Virkattuja joulupalloja!

11. luukku: Virkattuja joulupalloja!

Olen viime vuosien aikana innostunut käsitöiden tekemisestä. Työpäivän jälkeen on ihanan rentouttavaa istahtaa hetkeksi sohvalle kutomaan tai virkkaamaan. Valitsen helppoja ja yksinkertaisia …

9. luukku: Nykyihmiset – sosiaalisen median orjat

9. luukku: Nykyihmiset – sosiaalisen median orjat

Lapsuuden viattomiin ja puhtaan luonnollisiin päiviin verrattuna nykypäivä tuntuu masentavalta dystopialta. Enää ei leikitä pihalla, ei käydä kirjastoissa tai kävellä hakemaan jätskejä lähikaupasta. Pihan …

8. luukku: Sibeliuksen päivää!

Vuodesta 2009 asti joulukuun kahdeksatta päivää on liputettu Jean Sibeliuksen sekä suomalaisen musiikin päivänä. Kyseinen päivä on Sibeliuksen syntymäpäivä. Tänä vuonna säveltäjän …

5. luukku: Ylioppilaan puhe

Hyvät ylioppilaat, arvoisa juhlaväki. Torkkelin yhteishenki on sen kokeneille jo sen verran selvää, ettei minulla ole tarvetta vakuutella sen laadusta muistelemalla jokaista …

Halusin jättää animaation symboliikan monitulkintaiseksi. On toissijaista, että jollekin se kertoo alkoholismista ja toiselle kuukautisista. Tavoittelin siihen unenomaista tunnelmaa.

Valmistuminen ylioppilaaksi ei tunnu niinkään unelta vaan ennemminkin valveilla koetun ajatuksenvirran päättymiseltä. Kun on lukion ajan elänyt tiedostamatta tämän hetken todella tulevan, säpsähtää ja ymmärtää, että vaikka valmistuu, ei silti ole täysin valmis. Ja tulevalta odotan paljon kaikkea valoisaa, kaunista ja kehittymistä!

Mirjami Nyman

4. luukku: Ljus

Halusin jättää animaation symboliikan monitulkintaiseksi. On toissijaista, että jollekin se kertoo alkoholismista ja toiselle kuukautisista. Tavoittelin siihen unenomaista tunnelmaa. Valmistuminen ylioppilaaksi ei …

3. luukku: Laura Japanista

3. luukku: Laura Japanista

Suomessa joulu on perhejuhla, jota suunnitellaan viikkoja ja jonka vuoksi tarvotaan läpi pahimpien ruuhkien ja jonojen sekä poltetaan sormet pipareita leipoessa. Tähän on …

2. luukku: Kurkistus kemian opettajan vapaa-aikaan

2. luukku: Kurkistus kemian opettajan vapaa-aikaan

Soutuharrastus lähti liikkeelle hetken mielijohteesta osallistua kaveriporukan kanssa Sulkavan suursoutuihin 60 km matkalle 2007. Sittemmin liityin Keravan Urheilijoihin ja naisten joukkueeseen. Siitä se sitten lähti. …

1. luukku: Kirja johdattaa jouluun

Kuulostaako peiton alle käpertyminen kaakaomukin ja hyvän kirjan kera mieluisalta? Kyllä. Hieman kynttilöitä palamaan ja lempivillasukat jalkaan? Oi kyllä. Entä vielä hieman …

24. luukku: Valo

Asensin viime jouluna neulanreikäkameran suon laitaan. Paikka on aivan lähellä lapsuudenkotiani, mutta en ollut kulkenut siellä vuosikymmeniin talvisaikaan. Hangessa ei ollut valmista …


Tuike Rantanen, mediatiimi

23. luukku

Tuike Rantanen, mediatiimi

22. luukku: Ei kaikki tykkää joulusta

22. luukku: Ei kaikki tykkää joulusta

10 syytä vihata joulua: 1. Kaikki rahat pitää käyttää muihin ihmisiin, joista et välttämättä edes pidä. 2. Jouluvalot aiheuttavat migreeniä, ja ne …

Piirustuksen perusteet -kurssi joulun tunnelmissa. Opiskelijat havainnoivat kuusen oksia, katsoivat havunneulasia ja tuijottivat joulupalloja.

Amos Tanttu, Ida Salminen, Lauri Halttunen, Eli Kaarto, Nilole Salvén, Aino Toivonen, Mandi Pajunen, Abra Chaloff, Nenna Koponen, Oona Tamminen, Wenla Koski, Sanna Mannerkoski, Anni Heikkinen, Liisa-Irmelen Liwata, Veera Tirinen, Taru Saarelainen, Eleonora Bergholm, Hilkka Eronen, Miisa Törmänen, Elli Koski, Sara Hietala ja Katariina Haukka

20. luukku

Piirustuksen perusteet -kurssi joulun tunnelmissa. Opiskelijat havainnoivat kuusen oksia, katsoivat havunneulasia ja tuijottivat joulupalloja. Amos Tanttu, Ida Salminen, Lauri Halttunen, Eli Kaarto, …

19. luukku: Joulupukki tieteen näkökulmasta …

19. luukku: Joulupukki tieteen näkökulmasta …

  1)             Yhdenkään tunnetun porolajin ei tiedetä osaavan lentää. Maapallolla on tosin olemassa vielä yli 300 000 luokittelematonta elävää oliota, joista suurin osa …

17. luukku: Syvälle suklaaseen

17. luukku: Syvälle suklaaseen

Marraskuisena lauantaina raitiovaunu 4:sesta purkautuu joukko makeannälkäisiä ihmisiä Kauppiaankadun pysäkille suuntanaan Wanha Satama. Sormia palelevasta ulkoilmasta avautuvat ovet puheensorinan, ihastuneiden huokauksien ja …

15. luukku: Torkkelin valaistuminen

Näin joulukuussa valot ikkunoissa ja parvekkeilla piristävät kummasti pimeitä iltoja. Torstai-iltapäivällä Torkkelikin valaistui, sillä mediatiimin tapahtuma “Megakiva valojuttu” valtasi rakennuksen valoillaan. Mediatiimin …

14. luukku: Tee rentouttaa kiireen keskellä

14. luukku: Tee rentouttaa kiireen keskellä

Elämme syksyn ja talven käännekohtaa ja ulkona on pimeää. Asfaltti imee kaiken valon ja saa kadut näyttämään mustilta. Kerrostalojen ikkunoista hohtaa lämmintä valoa, ja jouluvalot ovat …

Tonttuja on monenlaisia. Jotkut ihmiset ovat tonttuja. On olemassa myös oksatonttuja, ennen
joulua pensaissa ja puissa itseään roikottavia otuksia. Toiset tontut ovat hyvin arkoja, pieniä
ja punaisia mutta ahneita, viihtyvät siksi pihlajanmarjojen kätkössä marjoja napsimassa. Salaa,
piilossa katseilta. Sitten on liukkaasti liikkuvia autojen konepelleillä hiippailevia heijastustonttuja.
Niitä näkevät vain harvat.

Pirjo Alapoti-Nieminen, kuvataideopettaja

12. luukku

Tonttuja on monenlaisia. Jotkut ihmiset ovat tonttuja. On olemassa myös oksatonttuja, ennen joulua pensaissa ja puissa itseään roikottavia otuksia. Toiset tontut ovat …

11. luukku: Ei tonnikala puussa kasva

11. luukku: Ei tonnikala puussa kasva

Monien eksoottisten ja miksei kotimaistenkin eläinten uhanalaisuus on kaikkien tuntema ympäristöongelma. Eläintarhoissa käydään ihastelemassa pandoja, sarvikuonoja ja amurintiikereitä ja heitetään samalla euro …

8. luukku

8. luukku

Englantilainen hedelmäkakku 150 g kuivattuja viikunoita 3 rkl konjakkia 200 g leivontamargariinia 3 dl fariinisokeria 4 kananmunaa 1 dl rusinoita 15 halkaistua …