Kestävä elämäntapa tutuksi

Kemian (KE1) ja maantieteen (GE1) ilmiökurssipaketissa perehdyimme ympäristöasioihin, omiin valintoihin ja hyvinvointiin. Vierailimme Aalto-yliopistossa tutustumassa Aalto Junior -laboratorion toimintaan. Perehdyimme muovin valmistukseen ja eri muovilajeihin sekä teimme muovia maidosta ja biomuovia mikrossa. Kävimme myös tutustumassa Viikinmäen jätevedenpuhdistamoon. Kurssin lopuksi valmistelimme ryhmissä ympäristökemiaan ja maantieteeseen liittyviä esitelmiä. TEKSTI: Linda Havola ja …

Kurkistus matematiikan ja taiteen rajapintaan

Maanantaina 7.5 koulussamme vieraili Aalto-yliopiston opettaja Kirsi Peltonen. Hän piti ensin luennon taiteen ja matematiikan rajapinnasta, minkä jälkeen torkkelilaiset pääsivät osallistumaan pajatoimintaan. …

Paniikki palasi Kallioon

Menestysnäytelmä Paniikkia on esitetty ympäri Suomea siitä lähtien, kun Mika Myllyaho kirjoitti sen vuonna 2005 Ryhmäteatterille. Nyt, valloitettuaan yleisön sydämet monilla eri …

Ysiluokkalaisia tutustumassa Torkkeliin

Lauantaina 20. tammikuuta oli Torkkelin avoimien ovien päivä. Vieraiden oli mahdollista muun muassa piipahtaa oppitunneilla, nähdä taiteellista työskentelyä päärakennuksen ja Pengerkadun taideluokissa …

Populismi-kurssin kohokohta: päiväretki Tallinnaan

Joukko opiskelijoita hytisee laivaterminaalin ovien edessä itsenäisyyspäivää seuraavana aamuna. Useampi valittaa väsymyksestä; kello ei ole vielä kahdeksaa. Silti porukassa leviää jännityksen sekainen …

Demokratiaa tutkimassa sateisena maanantaina

Lokakuisena maanantaina lähdimme ÄI4- ja HI3-kurssien opettajien Maarit Nopsasen ja Anne Mattssonin johdolla kohti Helsingin yliopiston tapahtumatilaa, Tiedekulmaa. Tiedekulma markkinoi itseään kaikille …

Ykkösten vaikutelmia Torkkelinmäeltä

Taiteiden yön jälkeen opettaja halusi seuraavan aamun tunnillekin jotain erilaista. Opiskelijat kirjoittivat pienen tekstilajiharjoituksen: sama kuvaus piti tehdä uutisen, reportaasin ja mielipidetekstin …

Yhteyksiä Sloveniaan

Yhteiskuntaopin EU-kurssi ”Suomi, Eurooppa ja muuttuva maailma” melkein käskee tutustumaan nuoriin eri puolilla EU:ta. Onneksi opettajat ovat verkostuneita ja tuntevat kollegoita eri …

À nous le cinéma!

CCAJ (Le Cinéma, cent ans de jeunesse) on kansainvälinen lyhytelokuvaprojekti, johon osallistuu lapsia ja nuoria ympäri maailmaa. Joka vuosi on eri teema: …

Kevään 2017 ylioppilaan puhe

Arvoisat vastavalmistuneet ylioppilaat, rehtori ja opettajat sekä hyvät juhlavieraat! Olemme kolmen vuoden ajan laskeneet päiviä vuoroin kauhulla ylioppilaskirjoitusten ja koeviikkojen lähestyessä ja …

Nuoria poliitikkoja koululla

Torkkelin kuntavaalipaneeli 28.3.2017 oli havainnollinen katsaus Helsingin kunnallispolitiikkaan. Ehdokkaita oli kaikista eduskuntapuolueista RKP:tä lukuun ottamatta, sekä lisäksi SKP:n Lauri Alhojärvi. Ehdokkaat olivat …

Torkkelit pääsivät vaikuttamaan kasvisruokavalikoimaan

Helsingin kuvataidelukion terveystiedon ykköskurssin opiskelijat pääsivät vaikuttamaan ensi vuoden kasvisruokavalikoimaan, kun kouluruokalassa toteutettiin kasvisruokamaistatus torstaina 23.3. Maistelussa oli useita erilaisia ruoka-annoksia ja …

Merirosvoja Itämerellä

Koulussamme on tehty Tiina Kärkkäisen historian kursseilla Twitter-roolipelejä eli historiallisiin tapahtumiin perustuvia interaktiivisia ja opettavaisia projekteja. Tällä kertaa projekti ei kuitenkaan ollut …

Tukholmalainen Pygmé-teatteri kävi Torkkelinmäellä

  Näimme viime jaksossa koulun juhlasalissa äidinkielen ryhmämme kera ruotsinkielisen nukketeatteriesitysen En häxas dagbok (Noidan päiväkirja). Tarina pohjautuu Hannu ja Kerttu -satuklassikkoon, mutta arvomaailmaa …

6. luukku: Syksyn ylioppilaan puhe

Arvoisat opettajat, opiskelijat, huoltajat ja ystävät. Tahtoisin aloittaa sanomalla “kiitos” meidän ylioppilaiden puolesta. Kiitos opettajille siitä, että kannustitte meitä jatkamaan ja olemaan …

5. luukku: Ajassa elämisen taito

Pikaruoka, pikavippi, pikamuoti, pikaviestiohjelmat. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, jos siis sellaiseen vain olisi aikaa nykymaailmassa, jossa rahalla saa ja nopeudella pääsee. Voiko …

Jokaisen tulisi nähdä Auschwitz

Su 9.10. Tänään alkoi vihdoin historian erikoiskurssimme huipennus, matka Puolaan. Mukana oli yhteensä 34 opiskelijaa niin Helsingin kuvataidelukiosta kuin Kallion lukiosta sekä …

Keskustelevaa kuvan tarkastelua Alice Neelin äärellä

Pyykkinarut siivilöivät syksyn lämmintä valoa yllemme, kun seisomme Ateneumin aulan kattoon ripustettujen teepaitarivistöjen katveessa. Lukiolaiset ovat uteliaina kerääntyneet yhteen odottamaan, mitä seuraavaksi …

Kauheita halloween-muotokuvia – hui!

Perjantaina 28. lokakuuta vietimme koululla halloweenia. Käytävät täyttyivät kaikennäköisistä otuksista ja hahmoista. Vampyyrejä ja luurankoja, eläviä ja kuolleita, vilisi joka puolella. Koulua …

Oppaina ja yleisönä Anne Frankin näyttelyssä

Muutaman viikon ajan Mäkipellontiellä ollut Anne Frank – Historiaa nykypäivälle -näyttely tuli monelle torkkelilaiselle tutuksi syyskuussa. HI9-kurssin opiskelijat pitivät muille koululaisille opastuksia …

Punainen viiva: klovneja, huumoria ja tragediaa

Torstaina 15.9. auditorion edustalla oli ahdas meininki, kun toisilleen jutustelevat opiskelijat odottelivat teatterin alkamista. Salissa meitä odotti hiljaisella näyttämöllä pönöttävä suuri punainen verho. “Yleisön …

Ykköset leikkivät ja halailivat

  Uudet ykköset suhtautuivat sisällä järjestettyyn tutustumisiltapäivään iloisin mielin, vaikka sää ei suosinut. Leikkejä oli monenlaisia: välillä piti keskittyä kuuntelemaan, mutta välillä pääsivät …

Vive le cinéma!

Kuvataidelukiossa järjestettiin tänä lukuvuonna fiktioelokuvakurssi, joka osallistui ranskalaiseen Cinéma cent ans de jeunesse -hankkeeseen. Kurssi huipentui tällä viikolla kansainväliseen tapaamiseen Pariisissa, johon …

Twiittaillen läpi vuosikymmenten

Torkkelissa järjestettiin neljännessä jaksossa tavallisesta poikkeava historian kurssi. Opettaja Tiina Kärkkäinen toi sosiaalisen median kurssiohjelmaan kekseliäällä tavalla. Oppilaat saivat tehtäväkseen keksiä saksalainen …

“Koivu viilsi runkonsa raidoille”

Koivu viilsi runkonsa raidoille, ampiainen uhrasi henkensä itseään suojellakseen. Korppi ihastui kyyhkyyn, mutta molemmat ammuttiin alas. Leijona söi poikasensa, käärme söi itsensä. …

Taistelu parempaan huomiseen

Löysin vihdoin onnen sen, unelman, tosi rakkauden suuri usko tulevaan tämä ei ikinä jouda unholaan Alussa silti suuri onni nyt leivälle vain …

Mikä olen

Mikä olen Katto heiluu taivaanrannassa missä olen. Rupikonnan lauseet lentävät ulos ovesta, ilta-aurinko loikkii tuolista tuoliin ja leipäkiveä heitän ammottavalla lammikolla joka …

¡Hola y Adios! Hei ja hyvästi!

Espanjalaiset saapuivat keskiviikkoaamuna Helsinki–Vantaan lentokentälle. Kulttuurisokki mahtoi olla valtaisa. Espanjalaiset nuoret päätyivät lämpimästä ja sosiaalisesta Espanjasta kylmään ja kovaan Suomeen. Suomalaisten tapoja tutkailtiin tarkasti. …

Laiva on lastattu

Kun oltiin vielä lapsia, meillä oli tapana istua puistossa kesäisin. Juotiin pillimehua saippuakuplasateessa. Silloin maailma oli vielä niin kaunis, oli vain kaikki …

“Tuuli hengittää kauniisti kasvoillesi”

Tuuli hengittää kauniisti kasvoillesi, hiuksesi lentävät lumoavasti hänen hyväilyssään. Tuttu valo kimaltaa ihollasi, poskillasi se loistaa kuin kyynel. Olet minussa runoutta, laulettuja …

KESÄ

Lasken vesille kaarnalaivan lipuu hiljaa, verkkaisesti rauhassa. Kannella Elise ja viiksekäs mies juovat kahvia. Elise aivastaa he nauravat. Hauki hyppää vedestä, se …

Torkkelilaiset Kulttuuricocktailissa

YLEn Kulttuuricocktail-ohjelman toimitus kiinnostui elokuvakasvatuksen uusista tuulista ja tuli kuvausryhmän kera jututtamaan fiktioelokuvakurssilaisia. Käynnissä oli työpaja, joka liittyy Pariisin elokuva-arkiston vetämään kansainväliseen …

Lukivaikeus on osa elämää

Muistan vieläkin monen vuoden takaa tilanteen, jossa en uskaltanut tuoda omaa mielipidettäni ilmi. Ystävättäreni tuli kokeen jälkeen ylpeilemään loistavasta koesuoristuksestaan. Hän sanoi: …