Holokaustikurssi ja opintomatka Puolaan: “Päivän lopussa olin sanaton”

Auschwitz-Birkenau-leirillä “Kanadan näyttelyssä” esillä on juutalaisten perheiden arkea ja elämää ennen sotia. Silloin kun asiat olivat vielä hyvin.

Syksyllä 2018 yhteensä 40 opiskelijaa osallistui Kallion lukion ja Torkkelin yhteiselle ilmiökurssille, joka keskittyi holokaustiin eli toisen maailmansodan aikaiseen juutalaisten kansanmurhaan. Lopuksi tehtiin opintomatka Auschwitzin keskitysleirille Puolaan.

Auschwitz tunnetaan holokaustin suurimpana ja tuhoisimpana keskitysleirinä. Yksin Auschwitzissa kuoli yli miljoona ihmistä, mutta tarkkaa määrää ei voi tietää, sillä kaikkia vankeja ei kirjattu ja sodan loppupuolella natsit tuhosivat todistusaineistoa. Kaikki eivät kuolleet kaasukammioissa, vaan moni menehtyi nälkään, sairauksiin, väsymykseen tai vartijoiden julmiin rangaistuksiin ja teloituksiin.


Kurssi huipentuu matkaan

Näine tietoinemme lähdimme Auschwitziin yhdessä Kallion lukiolaisten kanssa. Siinä, lukeeko vain kauheuksista vai onko paikan päällä siellä, missä kauheudet tapahtuivat, on suuri ero. Seurasimme opasta ihan hiljaa erilaisten parakkien läpi. Ahdistavaa oloa ei helpottanut yhtään hänen korostamansa asia: siinä missä me nyt seisoimme, oli aiemmin seisonut kodeistaan riistettyjä ihmisiä, jotka eivät enää koskaan palanneet kotiin.

Ensimmäinen leiripäivä huipentui kahteen työpajaan, joista ensimmäisessä katsottiin vankien tekemää taidetta ja toisessa saimme eteen pienten lasten kuolintodistuksia. Päivän lopussa oli koko ryhmä sanaton.

Toisena leiripäivänä kävimme valtavassa Auschwitz-Birkenau-leirissä, jota opas suhteutti aiemmin nähtyyn näin: edellisen päivän Auschwitz 1 -leiri oli kuin 5 tähden hotelli, kun taas Birkenau oli helvetti. Heti ensimmäiseksi näimme satoja tuhoutuneita parakkeja, joista oli ainoastaan savupiiput jäljellä.

Opas johti meidät taas leirin läpi, mutta ilmapiiri ei ollut niin tappavan ahdistava kuin ensimmäisessä leirissä. Ehkä olimme jo ehtineet tottua. Näimme krematorioiden rauniot, kävimme “Kanadassa” (Kanadassa käytiin läpi vankien tavaroita) ja vierailimme lasten parakeissa ja muistomerkillä. Päivä päättyi taas kahteen työpajaan.

Mieleeni jäi hyvin vahvasti, kun seisoimme Auschwitzin lastauslaiturilla ja opas kertoi meille Sonderkommandon jäsenistä, eli vangeista, jotka saattoivat muita vankeja kaasukammioihin mutta myös auttoivat uusia vankeja. Nuorelta äidiltä he ottivat lapsen pois tai kehottivat nuorta lasta sanomaan olevansa vähintään 15-vuotias. Ne olivat keinoja selvitä edes valinnasta, jossa seulottiin ihmiset töihin tai kuolemaan. Ajatus ihmisistä, jotka auttavat muita oman henkensä uhalla, on hyvin liikuttava ja lohduttava niin kamalassa paikassa.

Birkenaun leiri oli valtava organisaatio, joka kasvoi loppuun asti. Säiliöt taustalla ovat osa viemäröintijärjestelmää, jota ei koskaan saatu valmiiksi. Leirillä asui vankien lisäksi paljon vartijoita ja muuta henkilökuntaa, joka sairasteli heikon hygienian takia. Siksi pyrittiin kohentamaan oloja – ei vankien takia.


Krakova on kaupunki täynnä historiaa

Kun palasimme Auschwitzistä Krakovaan, kävimme juutalaisella hautausmaalla ja synagogassa. Saimme myös opastetun kierroksen ympäri juutalaiskorttelia. Kulttuurikerrosten katselu oli erittäin vaikuttavaa. Schindlerin museossa tutustuimme Puolan miehitykseen, gettoihin ja juutalaisten hyväntekijään, itse Oscar Schindleriin.

Päivän lopussa söimme juutalaisessa ravintolassa. Ruoka oli herkullista, mutta paikalla oli myös suomalainen ryhmä, jonka jotkut jäsenet tekivät natsitervehdyksiä. Kokemus jätti pahan maun suuhun.

Kaikin puolin kurssi ja itse matka olivat erittäin hienoja kokemuksia, enkä usko, että olisin koskaan oppinut niin paljon toisesta maailmansodasta ja holokaustista, ellen olisi lähtenyt mukaan.

TEKSTI JA KUVAT: Aurelia Marjanen