Ahistuneen pupun tekijä: “Meissä molemmissa on paljon samaa” – Hetkiä ja kuvakulmia

Ahistuneen pupun tekijä: “Meissä molemmissa on paljon samaa”

Haastattelin Ahistunu Pupu -sarjakuvistaan tuttua Kris Kerästä suomalaisen sarjakuvataiteilijan urasta ja kokemuksista.

1. Olet Ilta-Sanomien haastattelussa vuonna 2016 maininnut, että Ahistunu Pupu -hahmosi sai alkunsa työharjoittelussa tappaessasi ylimääräistä aikaa piirtämällä. Sanomasi mukaan tämä sarjakuva kuvasti omaa fiilistäsi kyseisessä tilanteessa. Kuinka paljon hahmosi on vuosien varrella muuttunut sen suhteen, miten paljon se kuvastaa sinua itseäsi ja kuinka paljon on kyseessä oma, itsenäinen hahmo tunteineen ja sattumuksineen?

Hahmo muuttui itsenäiseksi ensimmäisen vuoden aikana. Meissä molemmissa on paljon samaa ja saankin suurimman osan ideoista suoraan omasta elämästä, mutta en kuitenkaan tykkää pitää hahmoa omakuvanani, koska se ei sitten antaisi vapautta itseni ulkopuolelta tulleisiin ideoihin. Hahmojen suhteitakin on kivempi lähteä kehittämään kun Pupu ei ole täysin liimautuneena muhun. Paljon se on vuosien aikana eronnu musta.


2. Samalla kun Pupu on kehittynyt hahmona, niin sinäkin olet karttanut suosiota ja sarjakuvasi ovat saaneet kasvavan yleisön. Monilla tuntemillani nuorilla on suuri kynnys näyttää taidettaan muille, vaikka he niin haluaisivatkin tehdä. Onko yleisön kertyminen aiheuttanut sinussa ahdistusta tai ikinä tuntunut siltä, että olet ollut epävarma omasta työsi jäljestä? Onko mitään neuvoja sen kukistamiseksi?

Mulla on itseasiassa aika suuri kynnys julkaista mun henkilökohtaisia töitä. Jätän monet työt julkaisematta, koska vertailen itseäni liikaa ihmisiin jotka inspiroivat mua. Tiedän sen olevan ongelma. Mutta kun tiedän sen, on ongelmasta helpompi päästä eroon. Joskus vain yritän olla ajattelematta asiaa ja julkaisen työni, vertaillen itseäni muihin tai en. Sarjakuvia taas on helpompi julkaista, koska tiedän oikeasti handlaavani tekniikat, ilmeet ja asennot. Joskus sisältö ei uppoa kaikkiin lukijoihin, mutta en anna sen häiritä. Kunhan mulla on ollu kivaa sarjakuvia piirtäessä. Neuvoni on, että itseään ei pidä vertailla muihin joiden töitä arvostaa, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Ihminen kehittyy koko ajan ja joskus voi jopa huomatakkin olevan samalla tasolla inspiroivien ihmisten kanssa. Kenestäkään ei kannata tehdä kilpakumppania, koska se voi lisätä stressiä, pahaa oloa ja epävarmuutta omista töistä.


3. Olet julkaissut tähän mennessä kolme albumia, joista ensimmäinen on omakustanne, mutta kaksi uusinta ovat Arktisen Banaanin kustantamia. Miten sait tämän mahdolliseksi? Millainen urakka juuri sinulle oli saada sarjakuvillesi tukea ja ulkopuolisen kustantajan? Monet varmasti pohtivat, miten tällainen tapahtuu käytännössä, ja olisi mielenkiintoista kuulla sinun kokemuksesi!

Urakka ei oikeastaan ollut sen kummempi kuin että jatkoin piirtämistä vaikka olin usealle kustantajalle yrittänyt tarjota sarjakuvaani. Esimerkiksi Arktinen Banaani kieltäytyi aluksi sarjakuvastani, mutta erään näyttelyn yhteydessä kustantaja kertoi olevansa halukas kustantamaan sarjakuvani. Opin, että joskus kyse on pelkästä tuurista, mutta joskus se vain vaatii sarjakuvan kehittymistä. Ei pidä lannistua vaikka kustantajat ei aluksi kiinnostuiskaan. Jos ei tärppää, niin voi myös omakustanteen tekemistä harkita. Aluksihan mä sen omakustanteen julkaisin, koska en sitä kustantajaa saanut ja myin sarjakuvani Turun Sarjakuvakaupalle. Some autto paljon ja kun kustantaja näki miten hyvin mun sarjakuva myi, kiinnostu sit neki.


4. Tulevaisuudensuunnitelmia?

Taide on ollu niin osa iso mua jo siit asti ku olin pieni, et vaikee kuvitella tulevaisuutta ilman aktiivista piirtämistä, joko vapaa-ajalla tai työnä. Pupuakin olen suunnitellut jatkavani niin kauan kun aiheita riittää, onhan tää kuitenkin sitä mitä oon pienestä asti halunnu tehdä. Animaatioitakin teen ja olen oikeastaan toista kertaa hakemassa animaatiolinjalle. Toivon mukaan tänä vuon tärppäis!

TEKSTI: Jutta Paasinummi