Kirje Leenalta – Hetkiä ja kuvakulmia

Kirje Leenalta

Hei ja tervehdys Torkkelin opettajille  ja oppilaille,

minulta pyydettiin eläkepäivieni aattona muistelukirjoitusta menneistä vuosistani Torkkelissa eli elokuusta 1980 lähtien.

Tulin nuorena kokemattomana opettajana Helsingin toiseen lyseoon (koulumme edeltäjä), joka oli poikakoulu. Tuolloin koulussa oli peruskoulun kolme yhdeksättä luokkaa ja lukioluokat. Muistan noiden yhdeksäsluokkalaisten olleen varsin energisiä. Heistä minua jopa varoitettiin. Oli ollut kuulemma jokin puukkovälikohtaus hiljattain välitunnilla.

Ensimmäiset ”nahkiaiset” eli uusien lukiolaisten tervetulijaisjuhlat olivat varsin hurjat juottamisineen ja syöttämisineen. Silmä tarkkana piti olla koko ajan, ettei mene ihan överiksi muistaen kuitenkin, että ollaan vanhan poikakoulun perinteiden kanssa tekemisissä. Olin tietysti yhteiskoululaisena tottunut hieman lempeämpään linjaan.

Sama totuttelu tuli eteen vielä muutaman vuoden päästä abien lähtiessä koulusta. Eräs ”idearikas” poikaryhmä oli keksinyt varata viimeisen koulupäivän ykkösten jäähyväisvierailulle luokkiin mukaansa silakoita, joita he yrittivät heitellä oppilaiden sekaan. Toisenlainen erittäin hauska, miellyttävä muisto on jäänyt erään poikaryhmän vastaavassa jäähyväistilanteessa luokassa järjestämästä joutsentanssista (ote Joutsenlampi-baletista). Tosi siroa liikehdintää eräältä poikakoulun abilta.

Yksi lukion alkuvuosien joulujuhla on myös jäänyt mieleeni. Istuimme juhlasalissa pöydissä opiskelijat ja opettajat, kun silloinen rehtorimme Antero Kuusisto laskeutui puolapuita pitkin joulupukin asussa yläparvelta alas ja muistaakseni jakoi joulupussit oppilaille. Tämä oli varsin yllättävä kokemus mutta pojista todella vaikuttava.

Ensimmäiset vuodet olivat poikien kanssa todella opettavaisia monella tavalla. He olivat huomaavaisia, rehtejä ja huolehtivaisia. Toisaalta tietysti myös kokeilivat rajojaan hyvin hienovaraisella tavalla. Oikeudenmukaisuus ja reilu peli olivat keskeiset motot. Kaikkia kohdellaan samalla tavalla, ja sana pitää.

Tämä tuli ilmi erittäin selvästi kerran koetilanteessa, kun pidin peräkkäisillä tunneilla saman uskonnon kokeen kahdella ryhmällä. Minun mielestäni tämä oli ihan ok-menettely mutta jälkimmäinen ryhmä katsoi, että se oli väärin. He fiksuina, aloitekykyisinä opiskelijoina olivat nimittäin kyselleet edelliseltä ryhmältä välitunnilta kysymyksistä ja ajattelivat, ettei niitä heiltä kysytä. Kommenttien suorasukaisuudesta on jäänyt mieleeni seuraava:  ”Oletko jäänyt puimurin alle?” Syy tähän oli, että kampaajani oli innostunut leikkaamaan tukkaani vähän liian tehokkaasti.

Muutaman vuoden päästä alkoi kouluumme sitten tulla myös tyttöjä. Aluksi heitä oli vain kaksi. Sen jälkeen tyttöjen määrä lisääntyi nopeasti. Meillä oli jopa tyttöluokkia luokallisen lukion aikana. Nyt oli sopeuduttava uusille tavoille. Vuorovaikutustapa muuttui, eli suorasukainen sananvaihto ei enää onnistunut samalla tavalla. Ymmärsin uudet haasteet, että olin tekemisissä usein varsin herkkien nuorten kanssa. Tämä on korostunut mielestäni yhä enemmän, kun koulumme muuttui aluksi taidepainotteiseksi ja sitten taidelukioksi.

Tämän koulun opiskelijat ovat opettaneet minulle paljon vuosien varrella erilaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Taiteellinen silmäni on kehittynyt myös.

Olen kokenut erittäin opetusta rikastavana sen, että minulla on ollut kaksi eri oppiainetta opetettavana. Aineet ovat varsin samanlaisia, koska molemmat koskettelevat ihmisenä olemista, elämän arvoa ja selviämistä yhdessä toisten kanssa.

Opetus on varsinkin viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut todella paljon digitalisaation seurauksena. Tekniset laitteet ovat tulleet hallitsevasti mukaan tiedonetsintään. On tullut helpoksi kerätä tietoa niistä ehkä liiankin suoraan ja prosessoimatta. Voin aina googlata, ei tarvitse muistaa. Omissa aineissani olen nähnyt kehityksen vahvuudet ja heikkoudet selvästi.

Viimeisen työssäolon vuosikymmenen suurimpia haasteita on ollut tietoteknisten taitojen kartuttaminen ”hitaasti hyvä tulee” -periaatteella. Yllätyksekseni voin todeta, että se on onnistunut peloistani huolimatta varsin hyvin. Muun muassa Abitti-järjestelmä on otettu haltuun. Tähänkin järjestelmään oli ihan mukava tutustua. Tiedän nyt mistä puhutaan

Tulevaisuus tuo varmasti lisää muutoksia maailman teknistyessä yhä enemmän. Toivon kuitenkin, että sosiaalinen vuorovaikutus kasvokkain säilyy ja sitä korostetaan myös kouluopetuksessa

On ollut suuri etuoikeus, oikeastaan lottovoitto, olla Torkkelin kouluyhteisön jäsen. Kiitos siitä!

Moikataan, kun tavataan jatkossa.

Leena Päivänsalo

 

KUVA: Loviisa Kangas