Ysiluokkalaisia tutustumassa Torkkeliin

Lauantaina 20. tammikuuta oli Torkkelin avoimien ovien päivä. Vieraiden oli mahdollista muun muassa piipahtaa oppitunneilla, nähdä taiteellista työskentelyä päärakennuksen ja Pengerkadun taideluokissa sekä ihastella valmiita töitä eri puolilla koulua.

Koululle tuli väkeä kaikkialta, nykyisten opiskelijoiden vanhempia, sisaruksia ja kavereita, mutta ennen kaikkea nykyisiä yhdeksäsluokkalaisia, jotka tulivat katselemaan kouluamme joko huvin vuoksi tai sillä silmällä, että Torkkeli olisi heidän koulunsa ensi vuonna.

Haastattelimme kolmea yhdeksäsluokkalaista tyttöä, joista kaksi asuu Vantaalla ja yksi Helsingissä.
Alex Karaolis ja Leo Manninen. Alex aikoo hakea Torkkeliin tänä keväänä.

Aiotko hakea Torkkeliin?

1. “Jep, Torkkeli on minulla ensimmäisenä vaihtoehtona.”

2.  “Mullakin. Aluksi mietin pitkään, kun matkasta tulisi aika pitkä, mutta tämä vierailu kyllä varmisti, että haluan hakea tänne.”

3. “En vielä tiedä.”

Mikä on ensivaikutelmasi koulun ulkonäöstä?

1. “Koulu on ulkoa aika väritön ja ajattelin, että kuvataidelukio näyttäisi vähän omalaatuisemmalta ulkoakin. Paras juttu oli koulun vessat, kun ne oli täynnä tekstejä ja piirroksia.”

2. “Luokat oli tosi siistejä ja sisustus on kivan simppeliä. Odotin tosin, että värejä olisi ollut enemmän. Luokista oli upeita näkymiä joka suunnassa.”

3. “Tykkäsin paljon, kun kaikkia töitä oli esillä myös myyntipöytien ulkopuolella. Seinillä ja ala-aulassa oli esimerkiksi lukiodiplomitöitä. Ne oli todella hienoja.”

Minkälainen fiilis tulee koulun ihmisistä ja ilmapiiristä?

1. “Ihmiset vaikuttavat kaikki todella kivoilta ja kohteliailta!”

2. “Ilmapiiri oli rento ja ihmiset vaikuttivat mukavilta. Oli hauskaa kierrellä katselemassa luokkia ja erilaisia työpajoja.”

3. “Kokonaisuudessaan tuli tosi hyvä fiilis. Ihmiset vaikuttivat omanlaisiltani. Toivon vain, että ilmapiiri ei ole kireä taiteen suhteen, ettei olisi kilpailua, kuka on paras piirtämään, maalaamaan tai kuvaamaan.”

TEKSTI Emily Pöyliö & Miska Kukkohovi, mediatiimi
KUVAT Jose Pekkonen, Vilja Salminen ja valomaalauspaja, mediatiimi