Vihreä lippu akateemisena suunnannäyttäjänä – Hetkiä ja kuvakulmia

Vihreä lippu akateemisena suunnannäyttäjänä

Kun lähdin lukion alussa mukaan Vihreä Lippu -toimintaan, en vielä aavistanut, minne päätökseni johtaisi. Kirjoittaessani nimeni listaan yhdessä kahden kaverini kanssa mielessäni oli korkeintaan se, kuinka hyviä hetkiä tulisin siellä viettämään niin uusien kuin vanhojen ystävieni kanssa.
Lopulta kävi hieman toisin. Kaksi ystävääni lopettivat toiminnan melko pian, mutta minä pysyin mukana lukion loppuun saakka. Toiminta oli kuitenkin paljon muutakin kuin hauskanpitoa hyvällä porukalla.

Eniten sain irti vierailuista. Vuosaaren kaasuvoimala, Salmisaaren kivihiililaitos sekä Ämmässuon kaatopaikka tulivat kaikki tutuiksi. Yksi eläväisimpiä kokemuksia oli Ämmässuolla, jossa biojätteidenkäsittelylinjaston kuilussa jätteitä eroteltiin toisistaan jyrkän rampin avulla. Suurin osa aineksesta kulkeutui eteenpäin, mutta pyöreät hedelmät jäivät rullaamaan paikalleen. Näky oli silloin huvittava, mutta tätä nykyä näen siinä jonkinlaista symboliikkaa: elämässäkin voi kulkeutua joko eteenpäin tai polkea paikallaan.

Tästä pääsenkin oivasti seuraavaan aiheeseen. Vihreä Lippu oli minulle myös eräänlaisen herätyksen paikka. Olin aina ollut ympäristötietoinen, mutta vain kirjaviisaassa mielessä. Käytännön opin vasta, kun Vihreän Lipun kautta järjestimme muun muassa lajittelu- ja hävikkiruoka-tempauksia. Ensimmäisenä opiskeluvuonnani tein ELO1-kurssin dokumentin Vihreästä Lipusta, jolloin oivalsin entistä tarkemmin toiminnan merkityksen ja intohimon, jolla koulumme pyrki kohti vihreämpää huomista. Vaikka olimmekin Suomen ensimmäinen lukio, joka saavutti Kestävän kehityksen sertifikaatin, emme tehneet sitä kunnia mielessä, vaan palomme ympäristötekoihin oli aitoa kiinnostusta.

Lukioaikaiset oppiainevalintani yhdessä Vihreän Lipun kautta johtivat nykyiseen alan valintaani. Jallen biologian ja maantiedon alkeiskurssit innostivat minua panostamaan kyseisiin oppiaineisiin entistä enemmän, ja päädyin kirjoittamaan molemmat ylioppilaskirjoituksissa.

Ollessani toisen vuoden opiskelija opinto-ohjaajani vinkkasi minulle ympäristöteemaisesta kesävaihto-ohjelmasta, jonka järjestäisi vaihto-oppilasjärjestö YFU yhdessä Suomen-Yhdysvaltain suurlähetystön kanssa. Tämä ohjelma oli varsinainen käännekohta siihen asti eletyssä elämässäni. Englanninkielen taitoni yhdistettynä kiinnostukseeni ympäristöasioista anastivat minulle paikan yli 200 hakijan joukosta 15 suomalaisen joukkoon, joka matkusti täysstipendillä Yhdysvaltoihin oppimaan sikäläisistä ympäristöarvoista ja teoista. Paikan päällä teimme lukuisia vierailuja muun muassa aurinkovoimalaan, luomumaatilalle sekä paikalliselle yliopistolle.

Oma hostperheeni Yhdysvalloissa oli myös hyvin ympäristötietoinen – host-isäni oli aurinkoenergiayhtiön aluepäällikkö ja veljeni suoritti bioalan tutkintoa Harvardin yliopistossa. Heidän innostuksensa ja kannustuksensa johtivat minun päätökseeni suorittaa ympäristöalan korkeakoulututkinto.

Hain jonkin aikaa Skotlantiin opiskelemaan ympäristötieteitä, suunnitelmana suorittaa jatkokoulutus Yhdysvalloissa. Suunnitelmiini tuli kuitenkin muutos tavattuani nykyisen poikaystäväni, jolloin hain Helsingin yliopistoon. En kuitenkaan päässyt heti ensi yrittämällä sisään, vaan pidin välivuoden, jonka aikana muutin omilleni ja tein töitä.

Tässä vaiheessa moni kuvitteli minulle käyneen kuin Ämmässuon biokäsittelylaitoksen vesimeloneille. Sen sijaan että olisin polkenut vauhdilla eteenpäin, olin jäänyt hetkeksi paikoilleni.

En kuitenkaan pysynyt täysin liikkumatta. Tein vuoden aikana 10 opintopisteen edestä avoimen yliopiston biologian opintoja, joiden ansiosta kykenin lunastamaan opiskelupaikkani pääaineenani ympäristötiede Helsingin yliopistossa syksyllä 2014.

Tätä nykyä teen pian kolmannen vuoden opintoja Helsingin Viikissä, jossa opintoni ovat sekoitus miltei kaikkia mielenkiinnon kohteitani: maantiedettä, biologiaa, kemiaa, fysiikkaa, jopa hieman psykologiaa. Olen tyytyväinen valintaani jäädä Suomeen, vaikka tavoitteenani on edelleen työskennellä jossakin vaiheessa elämääni ulkomailla. Hetkeksi paikalleen jääminen ei ollut virhe vaan kokemus, joka kasvatti minua henkisesti ja auttoi minua ymmärtämään tavoitteitani. Ympäristötieteilijän ei ole tärkeää vain ammentaa yksittäistä nippelitietoa ja soveltaa sitä käytännössä. Toinen yhtä tärkeä asia on ymmärtää asioiden välisiä yhteyksiä ja tapahtumaketjuja – niin kutsuttua kausaliteettia.

Minun osaltani kausaliteettiketju voi näyttää melko yksinkertaiselta: jo valmiiksi ympäristötietoinen nuori päätyy Vihreä lippu -toimintaan, jonka kautta tieni kulkeutuu Yhdysvaltoihin ja suomalaiseen yliopistoon opiskelemaan sitä samaa, mistä jo lukiossa olin kiinnostunut.

Mikään tie ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Minun osaltani tie oli täynnä pieniä kompastuskiviä, kiertoteitä ja umpikujia. Kiinnostukseni kohteet eivät olleet niin yksiselitteisiä – mikäli asiat olisivat olleet hieman eri tavalla, saattaisin opiskella tällä hetkellä kenties elokuva-alaa tai psykologiaa.

Tärkeintä Vihreässä lipussa ei ollut minusta olla suora tie määränpäähäni. Minulle se oli välietappi, antaen niin sanotusti ”eväät elämään”.  Jokainen saa itse päättää mitä niillä tekee. Joillekin se on ympäristötietoisuuden lisääntyminen, joillekin hauskanpitoa, joillekin elämäntapa tai tulevaisuuden työ.

Olen ylpeä koulumme Vihreä lippu -toiminnasta ja toivon, että se kasvattaa lisää ympäristötietoisia nuoria vielä vuosien ajan.

Veronica Ahonen, entinen torkkelilainen