Elokuvaohjaaja Aleksi Salmenperä Torkkeli-luennossaan: “Aitous ja yhteistyö tärkeintä”

salmenperä2Keskiviikkona 9. joulukuuta saimme koululle vieraaksi elokuvaohjaaja Aleksi Salmenperän. Hän tuli kertomaan meille elokuvasta ammattina ja siitä, miten hän on päässyt ohjaamaan omia elokuvia.

Salmenperä oli ollut varma, että hänestä tulee lääkäri. Sitten suunnitelmat muuttuivat ja hän päätti mennä veljensä innoittamana arkkitehtikouluun. Hän pääsi sisään ja sai myös työpaikan. Jotain kuitenkin puuttui. Salmenperästä tuntui, että vielä pitäisi kokeilla jotain muuta. Niinpä hän haki Aalto-yliopistoon elokuva-alaa opiskelemaan ja pääsikin sinne.

Salmenperä kertoi, että yliopiston elokuvalinja on jakautunut moniin pienempiin linjoihin, joita ovat esimerkiksi ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus. Jokaiselle linjalle otetaan vuosittain noin 2–3 ihmistä opiskelemaan, joten sisään pääseminen ei ole itsestäänselvyys. Salmenperä kertoi, että hänestä oli koulussa yritetty tehdä leikkaajaa, mutta hän halusi ohjata. Niin halusi kuulemma moni muukin elokuvalinjalla opiskellut. Hän pääsi lopulta kuitenkin tekemään sitä, mitä halusi.

Hän painotti, kuinka tärkeää elokuvia tehdessä on, että yhteistyö sujuu. Ohjaaja ei saa olla liian itsepäinen, vaan muita on kuunneltava. Hänen tehtävänään on poimia muilta elokuvanteossa mukana olevilta parhaimmat ideat ja hyödyntää myös niitä. Salmenperä mainitsi, että hän ei tiedä, mitä tekisi ilman omaa luottoleikkaajaansa.

Myös erityisen tärkeänä hän piti sitä, että on aito. Pitää olla rehellinen eikä tarvitse yrittää esittää mitään. Salmenperän elokuvat ja taide syntyvät pitkälti havainnoista siitä todellisuudesta, jossa elää.. Hän hyödyntää asioita, joista hän tietää kuten isyydestä ja miehisyydestä.
salmenperä1
Luennon lopuksi katselimme muutaman katkelman hänen elokuvistaan. Salmenperä kertoi jokaisen taustasta ja hauskoista yksityiskohdista. Yleisössä ne herättivät hilpeyttä. Erityisesti pois jätetty kohtaus Häiriötekijä-elokuvasta nauratti paljon.

Salmenperä totesi, että elokuva ei ole maailman varmin ammatti. Koko ajan pitää olla jokin projekti käynnissä ja olla luomassa uutta. Mutta se, ettei aina tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, on myös aika mukavaa.

TEKSTI Lotta Veirto, mediatiimi
KUVAT Jani Jukonen, mediatiimi