9. luukku: Nykyihmiset – sosiaalisen median orjat – Hetkiä ja kuvakulmia

9. luukku: Nykyihmiset – sosiaalisen median orjat

Joulukalenteri luukku 9.pieniLapsuuden viattomiin ja puhtaan luonnollisiin päiviin verrattuna nykypäivä tuntuu masentavalta dystopialta. Enää ei leikitä pihalla, ei käydä kirjastoissa tai kävellä hakemaan jätskejä lähikaupasta. Pihan tilalla on suuria IT-alan toimistoja, kirjastot pölyttyvät tyhjinä ja hylättyinä, jätskiostokset hoidetaan kotisohvalta netin kautta.

Katselen aamumetrossa harmaita skolioosiselkäisiä ihmisenkuoria, jotka hipelöivät laitteitaan kooman ja hypnoosin rajamailla. Tulen vihaiseksi ja marmatan hiljaa itsekseni. Ihmiskunnan kirous ja aikamme todellinen despootti on sosiaalinen media. Eihän teknologia itsessään ketään saa passivoitumaan! Mietitäänpä nyt aikaa ennen älypuhelinten veristä vallankumousta. Tetristä ja matopeliä pelattiin, tietokoneilla surffailtiin sivulta toiselle ja televisiota töllötettiin. Silti ihmiset olivat terveempiä, aktiivisempia – kehtaanpa jopa väittää – ystävällisempiä kuin nykyään.

Sitten jokin meni vikaan. Jostain infernon syövereistä synnytettiin tuo huumaavan valloittava hallitsija, ihmismielen aivopesijä ja kaiken hyvän hukuttaja, some. Sosiaalista mediaa on käytetty alusta alkaen väärin. Kontaktien ylläpitäminen ja oman elämän dokumentointi eri keinoin ovat vääristyneet jatkuvaksi tekstailuriippuvuudeksi ja oman elämänsä mainostamiseksi sekä itsensä huoraamiseksi kuvin ja videoin. Kun jokaisesta aamukahvista, salikäynnistä ja hengenvedosta on ilmoitettava koko maailmalle, asiat ovat pahasti pielessä. Somekulttuurin uhreille ei enää riitä ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan aitojen keskustelujen käyminen.

Kaikki täytyy postata, twiitata, blogata, vlogata, ilmoittaa Whatsappin ryhmäkeskusteluun ja ylipäätään julistaa kansalle, kuin Lutherin teesit konsanaan. Kun someorja tapaa ystäviään kaupungilla, heillä ei ole enää mitään juteltavaa. Kaikki kuulumiset on jo nähty tai luettu.

Tietokoneriippuvaisista puhuessamme kohdistamme syytökset usein aikamme nuoriin. Tämä on kuitenkin vain kateellisten panettelua. Nuoret ovat kasvaneet samaa tahtia teknologian kehityksen kanssa, joten he yksinkertaisesti hallitsevat elektronisten laitteiden käytön usein paremmin kuin aikuiset. Kymmensormijärjestelmän taitavat nuoret eivät enää vaivaudu päivittämään Facebook-tilejään, vuodattamaan tunteitaan keskustelupalstoilla tai lähettämään osuvia twiittejä Twitterissä. Tehokkaimmat uhrilahjat some-epäjumalille ovat kännyköillä otetut kuvat. Sen nuoret älypuhelimenkäyttäjät tietävät liiankin hyvin.

Keskinkertaisista IT-taidoista huolimatta, pahimpien somettajien tittelin saavat kuitenkin itseään nuorekkaina pitävät äidit. Urbaanit city-äidit saavat toistensa Facebook-seinät tulvimaan lapsien kuvista, puolisoiden sanomisista ja pienoisromaanien pituisista tunnelmakuvauksista, heti kun päivä ei ole ollut täysin sietämätön. Tavallisen harmaasta arjestakin saadaan loistokasta pienellä värikynän käytöllä, muiden äitien kateudeksi tietenkin.

Nämä äidit pyytävät lapsensa Facebook-kavereiksi ja luovat Whatsappiin perheen oman keskusteluryhmän. Nämä äidit twiittaavat poliitikoille ja pitävät Instagramissa askartelublogeja. Nämä äidit riitelevät turhanpäiväisistä aiheista aggressiivisesti eri keskustelufoorumeilla, kuten vauva.fi ja suomi24 ja etsivät tuntemattomilta ihmisiltä vastauksia tosielämän vaikeuksiin. Nämä äidit ovat yhteiskuntamme syöpäläisiä, jotka kasvattavat käytöksellään seuraavaa sukupolvea ilkeiksi someaddikteiksi.

Somen valvova silmä dokumentoi kaiken ja imee sen itseensä. Mitä asialle on enää tehtävissä? Entä mitä tapahtuu, kun hakkerit alkavat penkoa pilvitiedostojen sisältöjä ja sosiaalisen median syövereitä? Jättääkö somesukupolvi jälkeensä maailman, jossa yksityisyyttä ei tunneta?

Olisi käynnistettävä jonkinlainen vastavallankumous, jossa paha tyranni suistettaisiin valtaistuimeltaan. Vastaus voisi piillä harrastusten, ulkoilun ja todellisten käsin kosketeltavien ihmissuhteiden lisäämisessä. Sopivan puuhakas elämä, josta ei liikenisi aikaa turhalle humputtelulle sosiaalisessa mediassa, saattaisi tuoda pullantuoksun takaisin koteihin ja terveen punan nuorten kaupunkilaisten kasvoille. Ehkä tulevaisuuden aamumetrossa voin itsekin kohdata tuntemattoman ihmisen kasvot, kääntämättä välittömästi katsetta omaan älypuhelimeeni.

TEKSTI Sonja Dallyn, abiturientti, mediatiimi
KUVA Joona Ström, abiturientti