7. luukku: Näytelmäkirjailija koputti oveen ja astui luokkaan – Hetkiä ja kuvakulmia

7. luukku: Näytelmäkirjailija koputti oveen ja astui luokkaan

Lähes 100 torkkelia kävi lokakuisina iltoina katsomassa Teatteri Takomossa esitettyä Tuomas Timosen näytelmää “Melusta valittanut puukotettiin”. Näytelmä herätti katsojissa hämmennystä, ja niinpä kahdelle äikän abiryhmälle tarjoutui tilaisuus tavata itse tekijä. Harmaana perjantai-iltapäivänä Tuomas koputti luokan oveen ja astui sisään. Syntyi vilkasta keskustelua.

“Melusta valittarunoilijanut puukotettiin” oli näytelmänä varsin ristiriitainen kokemus. Se on sanattomaksi mutta ei tunteettomaksi jättävä oma­elämäkerrallinen teos. Timonen painottaa juuri omia kokemuksiaan: näytelmän asuinalueet, tiet ja henkilöt heijastavat suoraan käsikirjoittajan elämää.

Timonen haluaa näytelmän aktivoivan katsojaa jättäen esityksen jälkeen rauhallisen olotilan. Nähtyään näytelmän moni kuitenkin koki täysin vastakkaisia tunteita: näytelmä oli enemmänkin ahdistava ja päällekäyvä. Näytelmä haastaa katsojat osallistumaan esitykseen keskustelun ja fyysisen kontaktin välityksellä. Tällainen vaikuttamiskeino järisyttää klassista teatterimuotoa, jossa näyttelijät kertovat ja katsojat saavat istua rauhassa pimeässä.

Kuka puukotettiin? Näytelmän nimi herättää tietyn olettamuksen katsojassa: jonkunhan on kuoltava!

Timonen perustelee näytelmän dynaamisen nimen lähteneen kiinnostavasta ilmiöstä: Miksi nyky-Suomessa henkilö, joka valittaa kerrostalossa bileistä, on yhtäkkiä itse ongelma? Myös kiusattu, joka kertoo opettajalle, on henkilö, joka luo ongelman. Näytelmän nimi ei siis paljasta juonta vaan enemmänkin asennoi katsojan pohtimaan tätä ilmiötä.

Timosen mukaan näytelmän suurin anti on jäänyt monelta hämärän peittoon. Esimerkiksi markkinoinnissa heräsi ongelma siitä, miten teosta tulisi luonnehtia. Onko “Melusta valittanut puukotettiin” tarina naapurisovusta vai isä–­poika-suhteesta? Takomo päätyi kuvailemaan näytelmää tarinaksi hiljaisuudesta ja sen puutteesta. Tosin näytelmä käsittelee niin montaa aihetta, että täydellinen luonnehdinta taitaa olla täysin itse katsojasta riippuvainen.

Timonen oli hieman yllättynyt saamastaan palautteesta, joka on ollut jopa vulgaarin negatiivista. Johtuuko tämä esityksen hyökkäävyydestä vai hyppivästä kerronnasta? Näytelmää voisi kuvata enemmänkin muistokokoelmaksi kuin kronologisesti tyydyttäväksi kokonaisuudeksi. Juoni on epälooginen eivätkä kaikki kohtaukset yhdisty välttämättä lainkaan. Voi olla, että tällä keinolla Timonen juuri pyrkii saamaan katsojat näkemään näytelmässä punaisen langan, jota käsitellään hajanaisissa, räiskyvissä, koskettavissa ja aggressiivisissa kuvissa.

Näytelmästä valittaneet: tehtiinkö teistä ongelman aiheuttajia? Onko “Melusta valittanut puukotettiin” ­näytelmä kotibileistä kello kolmelta aamulla kerrostalossa ja näytelmää kritisoineet vihaisia asukkaita? Saattaa olla, että Timonen onnistui vahingossa luomaan varsin huvittavaa ironiaa.

p.s. Tuomas ei halunnut kasvojaan kuvaan. Valokuvaaja Hennan mielestä siluettikuva on sopivan arvoituksellinen – aivan kuin Tuomaan näytelmäkin.

TEKSTI Viola Pulkkinen ja Moby Siivonen, abiturientteja
KUVA Henna Simonen, abiturientti, valokuvaajatiimi