1. luukku: Kirja johdattaa jouluun

letitsnowKuulostaako peiton alle käpertyminen kaakaomukin ja hyvän kirjan kera mieluisalta? Kyllä. Hieman kynttilöitä palamaan ja lempivillasukat jalkaan? Oi kyllä. Entä vielä hieman pipareita ja suklaata? Kyllä kiitos.

Tämän joulunodotuksen voisi pilata vain yksi asia: tunnelman rikkova kirja. Jos kirja johdattaa juonellaan rantalomalle, on joulua hieman vaikea metsästää sieltä käsin. Ei kuitenkaan hätää, sinulle on valittu täydellinen kirja juuri tätä varten.

Saanen esitellä kirjan nimeltä “Let It Snow”. Kirja koostuu kolmesta eri novellista, joiden tapahtumat yhdistyvät toisiinsa. Kirja sijoittuu jouluaaton tapahtumiin. Kirjailijat ovat John Green, Maureen Johnson sekä Lauren Myracle, joista jokainen on kirjoittanut oman novellinsa. Novellit muodostavat yhdessä hienon romaanin. Täytyy huomioida, että kirja on saatavana vain englannin kielellä. Positiivistä siinä kuitenkin on, että sen saa huomattavasti halvemmalla kuin suomenkielisen kirjan. Sen voi tilata esimerkiksi Adlibrikseltä yhdeksän euron hintaan.

Ps. Jos epäröit englannin kielen taitoasi, voin vakuuttaa, että kirja on helposti luettavalla englannilla kirjoitettu. Kieliaitosi tulee takuulla myös kehittymään lukiessa.

TEKSTI JA KUVA Emma Söderlund, 1. vuoden opiskelija