Haagasta Kiasmaan ja Tottelemattomuuskouluun
Kiasman ovet pyörähtävät auki Torkkelin 15A- ja 15B-ryhmille syyskuisena keskiviikkona. Ensimmäisenä katseeni kohtaa kaksi ihmistä, jotka makaavat lattialla. Vaistoni käskevät kutsumaan apua: soittamaan poliisin, palokunnan, mitä vain, kunhan nyt jotain! Miksei kukaan auta lattialla makaavia ihmisiä? Miksi näytän olevan ainoa, joka huomaa makaavat kropat? Hei! Mitä nyt tapahtuu? Yhtäkkiä vielä hetken sitten ruumilta näyttäneet kehot heräävät eloon ja aloittavat kiemurtelun lattialla. Ai niin. Olinkin jo ehtinyt unohtaa, minne juuri saavuimme. Nyt ei enää taideta olla Etelä-Haagassa.
Onnistuttuani luulemaan heti ovensuussa performanssitaidetta joksikin muuksi oli hyvä jatkaa matkaa eteenpäin. Astellessani avaran Kiasman käytäviä pitkin alkoi paikan luonne paljastua: lisää lattialla ryömiviä ihmisiä, hullunkuruisia peilejä sekä mielenkiintoinen porrassysteemi. Saatuamme taidenäyttelyyn liittyvät tehtävät opettajalta oli aika siirtyä ylimpään kerrokseen tutkimaan varsinaista päämääräämme. Tällä kertaa meidät oli raahattu katsomaan Jani Leinosen, entisen torkkelin, näyttelyä “Tottelemattomuuskoulu”.
Monet eivät Kiasman ulkopuolella kuulluista etukäteiskommenteista päätellen osanneet odottaa sitä, mitä näyttelyssä paljastuisi. Nuorten meluisat ja värikkäät höpöttelytakit oli vihdoin saatu riisuttua näyttelysaliin astuessa ja ylle oli vedetty mietintämyssyt. Ykkösluokkalaisten keskuudessa tunnelma oli hyvin haltioitunut ja mietteliäs heidän vaellellessaan teokselta toiselle. Joitakin teoksia ihailtiin yksin, toisten merkitystä pohdittiin kavereiden kanssa. Nuoret innostuivat myös itse taiteilijan päämäärästä teoksien takana.
”Jani Leinonen ottaa kantaa Tottelemattomuuskoulu-näyttelyssä naisten sekä köyhien ja rikkaiden asemaan, sotaan ja yhtiöiden mainontastrategioihin. Leinonen haluaa myös herättää meissä ajatuksia taiteesta, politiikasta, mainonnasta ja koulumaailmasta. Koulumaailmassa Leinonen haluaa vaikuttaa siihen, ettei kaikkea tarvitse tehdä tarkoin säännöin. Esimerkiksi taiteessa ei ole vain yhtä oikeaa vaihtoehtoa. Leinonen yrittää kumota myös stereotypioita”, pohtii Petra näyttelyn jälkeen Leinosen teoksia.
Leinosen taiteesta saattoi löytää myös rankemman puolen, jonka huomasi Aino: ”Teoksia tulee katsoa tarkasti, jotta näkee hilpeän ulkoasun takana piilevän raskaan sanoman. Leinonen käyttää hyväkseen arkisia asioita, kuten brändien logoja, tuodakseen esille uusia näkökulmia. Teokset kertovat yhteiskunnallisista ongelmista kuten liiasta kulutuksesta, köyhyydestä, nälänhädästä ja muukalaisvihasta. Taidenäyttelyn seinälle oli ripustettu krusifiksi, mutta ristillä ei riipukaan Jeesus vaan McDonaldsin pikaruokaketjun keulahahmo, Ronald-pelle.”
Näyttelyn yhtenä kohokodista oli Hunger King -nimeä kantava teos. Teos muistutti tavallista pikaruokalaa, mutta kuitenkin katsojan kiinnittäessä huomiota yksityiskohtiin alkoi työn oikea luonne valjeta. ”Rikkaat ja köyhät erotteleva ´Hunger King´ –teos boikotoi isoja yrityksiä ja ottaa kantaa kapitalistiseen yhteiskuntaan, kenties jopa Suomen tilanteeseen. Hunger Kingistä löytyi paljon yksityiskohtia, jotka voivat saada ihmiset ajattelemaan ja kyseenalaistamaan omaa alistumistaan jokapäiväiseen korruptoimiseen”, kertoo Minttu-Maria työstä innoittuneena.
Näyttely sai kuvataidelukion opiskelijat pohtimaan omaa mahdollisuuttaan vaikuttaa maailmaan. Vielä päivien päästä koulussa puhuttiin yksittäisistä teoksista ja niiden merkityksestä. Kaikille jäi näyttelystä jotain käteen: se oli hyvin avartava kokemus monelle nuorelle.
TEKSTI Emma Söderlund, 1. vuoden opiskelija, mediatiimi
KUVAT Erika Airo, 1. vuoden opiskelija