METSÄ2–taideprojekti

metsä2_9”Metsä2” (* on Henna Tanskasen ja Hannah Gullichsenin yhteinen taideprojekti, johon he kutsuivat koulumme opiskelijoita mukaan suunnittelemaan ja rakentamaan metsää elektroniikkaromusta sekä muusta jätteestä. “Metsä2” on heidän kolmiosaisen teossarjan ensimmäinen osa. Henna ja Hannah kuuluvat “Cotton Bullet Collectiveen”, joka on tekoihin keskittyvä taiteilijakollektiivi.

Heidän työskentelynsä ammentaa feministisestä sekä ekokriittisestä taideteoriasta. Kollektiivi pyrkii tutkimaan ilmiöitä poikkitieteen ja taiteen rajojen kokonaisena kokemuksena ja toteuttamaan monimuotoisia taidehankkeita, jotka tekevät julkisesta tilasta ja keskustelusta yhteistä.

Osallistuin Ku4.2-ryhmän kanssa projektiin, jossa olemme päässeet luovasti ja kekseliäästi toteuttamaan teosta yhdessä Hennan ja Hannahin kanssa. Teos toteuttiin Aleksanterinkatu 13:n liiketilassa ensimmäisen jakson aikana.

Alussa kävimme Keskuspuistossa tutustumassa metsän olemukseen ja sen erikoispiirteisiin. Ekskursion aikana metsän kerrokset tulivat tutuksi eri aistien avulla. Tästä kokemuksesta lähdimme kokoamaan ja ideoimaan kasvillisuutta keinometsää varten.

Opiskelijat ovat keksineet uusia lajeja, ja olemassa olevia kasveja on pelkistetty kasvin ideaa kunnioittaen. Sähköjohtoja on taivuteltu puiksi, varvuiksi ja heiniksi, käytetyt paperikupit ovat muuntuneet kantarelleiksi ja muovipussit työstetty sammalmättäiksi, sekä erilaiset putket, henkarit ja rautalanka ovat muuntuneet havupuiksi. Äänimaisemaakaan ei ole unohdettu teoksessa.

Koko komeus on valmiina avajaisissa 1.10. klo 18–21, jolloin päästään nauttimaan opiskelijoiden ja heidän kutsumiensa artistien ohjelmasta. “Metsä2” on auki yleisölle koko lokakuun.

Voit siis kävellä metsään keskellä kaupunkia ja ottaa itsellesi pienen hengähdystauon kiireestä. Metsässä järjestetään lokakuun ajan erilaisia tapahtumia, joista löytää lisäinfoa blogista metsatoiseen.wordpress.com. Tervetuloa metsäretkelle!


Hanna Pusa, kuvataideopettaja

(* 2 = “potenssiin 2”, tekstieditorimme valikossa ei valitettavasti ole ylätunnisteita.