Anna aineeton lahja

Enää kaksi päivää, niin sinun ei enää tarvitse miettiä yhtäkään lahjaa yhdellekään kiittämättömälle sukulaiselle, joka kiittää huudahtamalla: ”Voi, ei sinun olisi tarvinnut!” Selkokielellä tämä tarkoittaa: ”Voi miksi, miksi sain taas ruman vaasin, josta on vaikea pyyhkiä pölyt?” Liian leveitä hymyjä pahempaa on vain perheen marttyyri, joka ”leikillään” valittaa pienimmästä lahjasaalistaan.

Onneksi on keksitty aineettomat lahjat. Et voi kääriä joulurauhaa ja lähimmäisenrakkautta lahjapaperiin, mutta ainakin säästyt tavaratalohysterialta, kun ostat mieluummin vaikka koulutuksen kehitysmaan lapselle. Vuohi afrikkalaisen perheen taloudellisena turvana ei edes vie tilaa tätisi kaapeista eikä lahjoitus kodittomille kissoille velvoita ketään harrastamaan liikuntaa.

Tässä muutamia ehdotuksia:

Suomen eläinsuojeluyhdistys: Lahjoitus kodittomille eläimille
Kuka voisi vastustaa ajatusta hylätyistä lemmikeistä, jotka kaipaavat ruoka-apua? Eläinsuojeluyhdistyksen toiminta ei rajoitu kuitenkaan pelkästään kotieläinten hoivaamiseen, vaan osansa huolenpidosta saavat myös loukkaantuneet metsäneläimet. Pienin lahjoitus on kymmenen euroa, jolla voi hankkia ruokaa kodittomalle eläimelle viikoksi. Satasella tukee eläinsuojeluvalvojien koulutusta, joka on tärkeää, jotta kaikki kaltoin kohdellut eläimet saisivat ansaitsemansa avun.

Naisten Pankki: Koulutusta ja työtä kehitysmaiden naisille
Koulutus kehitysmaiden naiselle hyödyttää naisen koko perhettä ja usein myös kyläyhteisöäkin. Ammatti kolmella kympillä parantaa tuntuvasti naisen asemaa ja auttaa ruokkimaan myös lapsikatraan. Jos rahaa riittää, voi 750 eurolla ostaa Naisten Pankin osakkeen ja näin antaa kambodzhalaiselle pankille pääoman. Mitä sait joululahjaksi -keskusteluista tulee heti piirun verran kiinnostavampia.

Luonnonperintösäätiö: Pala ikimetsää
Yritä etsiä suomalaisempi lahja kuin pala metsää. Ikimetsä on pysyvä ja konkreettinen lahja. Viidellä eurolla saa 10 neliötä metsää ja lahjansaajalle kauniin ja tyylikkään kortin. Melko halpa hinta jostain mittaamattoman arvokkaasta.

Kirkon Ulkomaanapu: Toisenlainen lahja
Joulurauhaa 20 eurolla, ystävyyttä kympillä, rakkautta, vuohia ja kukkia. Kirkon ulkomaanapu tarjoaa kahdenlaisia lahjoja samaan tarkoitukseen: kehitysmaiden köyhien auttamiseen. Osta ystävällesi halaus ja lahjoita hyväntekeväisyyteen. Tätä voidaan tehostaa myös fyysisellä halauksella. Jos ystävä pitää enemmän pekonista kuin läheisyydestä, lahjoita hänen nimissään viisi possua kehitysmaahan.

Pelastakaa Lapset Ry: Toivekauppa
Lapsia rakastavan sydäntä on helppo koskettaa lahjoittamalla pienikin summa heikko-osaisten lasten olojen parantamiseksi. Valinnanvaikeus aiheuttaa pieniä sydämentykytyksiä. Suomessa lapselle päivä tukiperheessä, päiväkodissa vai harrastus lastenkotilapselle? Kotimaisten lahjoituskohteiden lisäksi löytyy myös koulutusta esimerkiksi Etiopiassa, Bangladeshissa ja Somaliassa. Näistä vaihtoehdoista valinnan tekeminen on huomattavasti vaikeampaa kuin oikean lahjanuken noukkiminen leluosaston hyllyltä.

WWF:  Anna joululahja luonnolle
Miten olisi taistelu lumileopardin salametsästystä vastaan? Saimaannorppien suojelu? Itämeren ja merikotkien vaaliminen? Voit valita kolmesta lahjoituskohteesta sen kaikkein mieleisimmän ja summan kahdeksasta eurosta viiteensataan. WWF:n sähköiset joulukortit eivät ole sitä laatua, joka jää vain sähköpostin tukkeeksi. Vauvanorpan utuinen tuijotus, lumileopardin raukea ylväys. Ottakaa kaikki rahani, olkaa hyvä!

Lisää hyväntekeväisyyskohteita löytyy täältä.

TEKSTI Karla Savelainen
KUVA Anna Saaros