Mystisen Lapin ääniä ja muodonmuutoksia – torkkelit visiitillä TeaKissa

Meidän 15 torkkelilaisen ryhmä vieraili elokuun viimeisen perjantain iltana Teatterikorkeakoulussa. Ennen näytelmän ”Deleted Scenes” ensimmäistä ennakkoesitystä meille oli kertomassa teoksesta ohjaaja ja yksi käsikirjoittajista Juho Gröndahl, Kallion lukion kasvatti. Näytelmän lähtökohtana oli tammikuinen kirjoituskurssi Kilpisjärvellä Lapissa. Retken aikana käsikirjoittajat miettivät henkilökohtaista luontosuhdettaan mutta myös kliseitä, jotka liittyvät Lappiin.

Keväällä kirjoittajat lähtivät kokemuksen pohjalta hahmottelemaan yhteistä maailmaa ja tarinaa. Tällöin syntyivät näytelmän kuusi henkilöhahmoa sekä alustava käsikirjoitusversio, jonka ohjaaja muokkasi lopulliseen muotoonsa harjoitusvaiheessa.
”Deleted Scenes” on syntynyt kokeellisen teatterin keinoin: Ajatuksena oli tutkia, millä uusilla tavoilla draamaa voi tehdä. Esitys yhdistelee kauhua, komediaa ja fantasiaa.

Näytelmä alkaa jo teatterisalin ulkopuolella, josta esityksen keskeinen henkilö Sir David Attenbourgh johdattaa yleisöä saliin: arktisiin olosuhteisen Saana-tunturille. Lavastus onkin polveilevaa valkoista tunturimaisemaa, johon oman tunnelmansa luovat kaamoksen valo ja äänimaisema. Katsoja voi tuntea ihollaan viileän tuulen ja kuulla poronkellojen helinän.

Teatterikorkeakoulun työryhmä on päätynyt haastavaan ratkaisuun: Attenbourgh puhuu pelkästään englantia, joka on toisinaan hieman vaikeaselkoista monimutkaisine sanoineen.

Attenbourghin kuvausryhmän jäsenet muuttuvat retken aikana: eläimelliset puolet työntyvät esiin. Myös kahdella tuntureilla vaeltavalla hahmolla on tarina kerrottavanaan.

Paksuihin vaatteisiin sonnustautuneet henkilöhahmot näyttävät sulautuvan Lapin hyytäviin maisemiin. “Deleted Scenes” on erittäin suositeltava, hauska ja erilainen näytelmä, mutta arvoitukseksi jää, miten otsikko liittyy tarinaan.

> TEKSTI Riikka Iivanainen, Jasmin Maunula, Sonja Paukkunen ja Hannes Teräsvuori, 2. ja 3. vuoden opiskelijoita
> KUVAT Riikka Iivanainen ja Maarit Nopsanen