Oudosti lipuva kesä – Hetkiä ja kuvakulmia

Oudosti lipuva kesä

Johannes ja Valtteri lukivat äidinkielen ja kirjallisuuden kurssilla Tove Janssonin romaanin Kesäkirja. Seuraavassa heidän mietteitään.

Johannes: Illan hämärissä, lievästi väsymyksen heikentämänä ja viimeisillä hetkillä ennen deadlinea sain luettua Tove Janssonin Kesäkirjan vuodelta 1973. Tämä yksinkertainen, lapsekas tarina Sophia-tytön, hänen isoäitinsä ja etäisen oloisen isänsä seisahtuneesta elämästä eräällä Suomenlahden saarella oli onnekseni hyvä valinta.

Valtteri: Janssonin tapa kirjoittaa ja maalailla tekstissään kauniita kuvia saaristolaiskesän ainutlaatuisista hetkistä teki kirjasta nautinnollisen lukea. Kieli on kaunista ja selkeää ja muistuttaa paikoin jopa runoutta. Kaikki Janssonin kirjoja lukeneet tietävät, mistä puhun. Lisäksi kirja ei yritä olla mitään muuta kuin se on vaan tyytyy kertomaan arkisista seikkailuista ja jokapäiväisistä löytöretkistä niin, että tarinoiden syvempi sisältö jää luettavaksi rivien välistä. Mitään ei tuputeta väkisin, ja kirja etenee omalla painollaan, rauhassa lipuen tarinasta toiseen kuin soutuvene merellä.

Johannes: Juuri tuo staattinen, hieman uninen ja sirpaleisista tapauksista koostuva elämä saarella, sen pienessä saaristolaismökissä, rannoilla ja kallioilla, teki tästä kirjasta lukemisen arvoisen.

Valtteri: Kirjassa on kuvattu hauskasti sukupolvien välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Vaikka isoäidin on otettava nokosia ja varottava pahoinvointia eikä Sophian energisyys aina sovi näiden piirteiden kanssa yhteen, ovat molemmat kuitenkin sydämessään samanlaisia.

Johannes: Omalaatuiset ja hieman hullutkin tapahtumat, paikat ja henkilöt lapsekkaan kuvailun ja ajattelutapojen kera miellyttivät ja huvittivat minua kirjassa erityisen paljon.

Valtteri: Itse ajattelen kirjan olevan eräänlainen oodi elämälle, sekä aluillaan olevalle että ehtootaan viettävälle. Kirjassa puhutaan melko suorasti kuolemasta ja vanhuudesta mutta kuitenkin lohdulliseen ja hyväksyvään sävyyn. Varsinkin Sophian isoäidistä välittyy viesti, ettei koskaan ole liian myöhäistä löytää sisäistä lastaan.

Johannes: Kirjan rauhallinen luonne ja ympäristön ihmeellisyyden korostaminen olivat myös mieleeni. Hiljainen ja pysähtynyt tunnelma vallitsi pitkin tarinaa ja antoi kuvailun keskittyä ympäristöön ja luontoon, sen kauniisiin yksityiskohtiin ja pieniinkin tapahtumiin. Pohdinnoille annettiin myös tilaa, ja ne esiintyivät luonnollisen hiomattomina mutta syvällisinä.

Valtteri: Kesäkirja on kokonaisuudessaan kelpo lukuelämys. Aluksi kirjan katkonainen kokonaisuus hieman häiritsi ja tuntui, ettei lyhyiden lukujen väliltä löytynyt punaista lankaa, mutta pian kirjan viipyilevään rytmiin ja kerrontaan pääsi mukaan, jolloin pienien tarinoiden muodostama kokonaisuus sai muodon.

Johannes: Kirjassa kuitenkin esiintyi vanhahtavia ja kreationistisia ajatuksia, mutta niistä ei tätä muuten ihanaa kirjaa sovi soimata. Olivathan ne osa kirjan luonnollista ja osittain epärationaalista mutta nautinnollista maailmaa.

Valtteri: Jokainen luku, jokainen tarina kertoo hieman lisää Sophiasta, isoäidistä ja hieman isästäkin, joka kuitenkin jää kirjassa tarkoituksellisesti pimentoon. Kesäkirja sopii mainiosti kevyeksi luettavaksi vaikkapa aurinkoisessa puistossa tai mökissä sadekuuron aikaan, jäämättä kuitenkaan turhan pinnalliseksi.

> Johannes Peltonen ja Valtteri Sarenius, 2. vuoden opiskelijoita

Comments are closed.