Helsinki, 1928. Eletään karua lama-aikaa kun melkein kenelläkään ei ollut tarpeeksi ruokaa, rahaa eikä oikeita ystäviä. Sen ajan Helsinki eroaa hullun lailla nykyisestä: hevosvaunuja, ulkohuusseja eikä kaupoissa riittänyt myytävää. Helsingissä oli tuolloin jo raitiovaunut, tosin ne kulkivat melko harvoin verrattuna tähän päivään. Rakennuksia oli vähän, ja ihmiset asuivat hyvin ahtaasti. Perheet olivat nykyisiä paljon suurempia. Kaupoista löytyi lähinnä vain ruokaa, joten ihmiset kutoivat itse mattonsa, veistivat pöytänsä, ompelivat vaattensa ja leipoivat. Elämä oli seuraavaan päivään selviämistä.

Tällainen Helsinki ja Kallio näyttäytyy Hannu Mäkelän teoksessa “Elävät ja kuolleet”. Kirjan minäkertojalla on vanha valokuva, jossa on kaksi ihmistä: mies ja nainen. Molemmat makaavat elottomina, mies sängyssä ja nainen lattialla. Mäkelä tulkitsee kuvaa mahdollisimman hyvin ja yrittää luoda henkilöille mahdollisimman todenmukaisen taustan. Hänen tulkintansa loppuu siihen hetkeen kun tilanne on vangittu pieneen mustavalkoiseen kuvaan.

??