Amerikkalainen unelma

Auringonlasku Coloradossa
”Oletko haaveillut kesästä Amerikassa? Kielitaito, kulttuuri ja ympäristöasiat – kosketus kansainvälisyyttä; kipinöitä kohti tulevaisuuden urasuunnitelmia…”

Näin vaihto-oppilasjärjestö YFU markkinoi Finland-US Young Ambassadors -stipendiohjelmaa kotisivuillaan. Lukiessani kyseistä mainospätkää ensimmäistä kertaa viime vuoden lokakuussa unelma Amerikasta tuntui vielä kaukaiselta. Täysstipendin turvin Amerikkaan matkustaisi tulevan kesän alussa viisitoista 16–17-vuotiasta suomalaisnuorta, jotka valittaisiin satojen hakijoiden joukosta. Matka Atlantin toisella puolen kestäisi kuusi viikkoa, ja se sisältäisi kolme päivää kestävän orientaation pääkaupungissa Washington D.C:ssä. Matkakuluja koituisi vain käyttörahan ja matkavakuutuksen verran. Niin epätodelliselta kuin ajatus kuulostikin, lähdin mukaan.

Kiinnostuin ohjelmasta ensimmäistä kertaa kuultuani siitä koulumme opinto-ohjaajalta. Edellytyksenä stipendin saamiselle olivat hyvä koulumenestys ja opiskelumotivaatio, hyvä englannin kielen taito sekä kiinnostus ympäristöasioita kohtaan. Edessä oli pitkä hakuprosessi, johon kuului hakulomakkeiden täyttöä, esseiden kirjoittamista ja kertomus itsestäni.

Strategiani koko hakuprosessin ajan oli osoittaa oma ainutlaatuisuuteni muihin hakijoihin nähden: osoittaa, mitä uutta voisin tarjota ohjelmalle. Lopulta päästyäni haastatteluun pyrin olemaan oma itseni.

Hakijoita oli kaiken kaikkiaan yli kaksisataa, ja viidestätoista valitusta väkeä oli aina Turusta Tampereelle ja Seinäjoelta Sodankylään asti. Ennen matkaa valituille järjestettiin viikonloppu-orientaatio, joka alkoi stipendienjaolla suurlähetystön tilaisuudessa. Yksi suurimmista rahoittajista olikin Suomen Yhdysvaltain-suurlähetystö. Viikonloppu oli esimakua ohjelman varsinaisesta osuudesta, ja se sisälsi lukuisia vierailuja. Kävimme esimerkiksi yliopiston Amerikka-kirjastossa ja CIMO:ssa. Seuraava tapaamisemme oli vasta kolmen kuukauden kuluttua Helsinki-Vantaan lentokentällä, josta matka kohti amerikkalaista unelmaa saattoi vihdoin alkaa.
Kättely Yhdysvaltain-suurlähettilään sijaisen kanssa stipendienjaon jälkeen Kuva © Suomen-Yhdysvaltain suurlähetystö


 



Stipendin saaminen ei ollut tuntunut todelliselta, ennen kuin astuin ulos lentokoneesta kahdeksan tunnin istumisen jälkeen Washington D.C:n kansainvälisellä lentokentällä. Lämpötila ilmoitettiin celsiusasteiden sijaan fahrenheiteina, saloissa liehuivat tähtiliput ja kaikkialla kuultava suomi oli vaihtunut mitä erilaisimmiksi englannin aksenteiksi. Matkalla pääkaupunkiin huomasimme ensimmäisenä liikenteen määrän – jopa hiljaisilla teillä oli enemmän yksityisautoja kuin Suomen vilkkailla kaduilla. Washington D.C:hen päästyämme yövyimme hostellissa, vierailimme suurlähetystössä sekä lukemattomien nähtävyyksien luona. Matka jatkui kahden päivän kuluttua lennolla Coloradon pääkaupunkiin Denveriin.

Stipendidaatit Valkoisen talon pihalla. Kuva © Veera Lamminpää
Coloradon osavaltio, ”The Mountain State”, on tunnettu erityisesti maantieteestään. Kalliovuorten lomassa sijaitseva Denverin kaupunki on yli kilometrin korkeudella merenpinnasta. Lämpötila voi kivuta kesäisin yli 40 celsiusasteeseen, mutta talvisin se saattaa laskea lähes yhtä matalalle pakkasen puolelle.
Vaikka Yhdysvallat on tunnettu epäterveellisestä ruoastaan, Coloradossa moisesta ei ollut pelkoa. Osavaltio on luokiteltu koko maan terveellisimmäksi, eikä suotta: perinteiseen elämäntyyliin kuuluu retkeilyn lisäksi mökkeily, patikointi ja pyöräily sekä erilaiset extreme-lajit aina laskuvarjohypystä vuorikiipeilyyn.
Yhdysvaltain maantieteellisenä keskuksena Coloradossa yhdistyvät sekä pohjois- että etelävaltioiden, idän että lännen piirteet, jotka ilmenevät niin poliittisissa suuntauksissa kuin puhetavoissakin. Koko osavaltiota kuitenkin yhdistää rakkaus luontoa kohtaan sekä ympäristötietoisuus. Joka tiistai ja torstai vierailimme erilaisissa vihreän teknologian yrityksissä, joista useat sijaitsivat Boulderin kaupungissa. Se on tunnettu innovaatioidensa lisäksi Suomen Yhdysvaltain-suurlähettilään Bruce Oreckin kotipaikkana.
Vierailupaikkojamme olivat muun muassa Denverin eläintarha ja museo, NOAA (National Oceanic and Atmospheric Administration), NREL (National Renewable Energy Laboratory) sekä lukuisat pienemmät yritykset, joista mainittakoon kierrätyskeskus ja orgaaninen maatila, jossa pääsimme tekemään vapaaehtoistöitä. Yritysvierailuiden lisäksi tutustuimme coloradolaiseen elämäntyyliin kanoottiretkien, uima-allasbileiden ja vuoristoajeluiden myötä. Amerikkalaiseen tapaan vietimme myös itsenäisyyspäivää ja seurasimme baseball-peliä.
Baseball-ottelu. Kuva © Ludi Wang
Amerikka opetti monenlaisia asioita. Isäntäperheen avulla tutustuin paikalliseen elämäntyyliin sekä opiskelijaelämään, ja yritysvierailuiden ansioista saimme yllätykseksemme huomata, että suomalaisilla on jopa opittavaa amerikkalaisista.
Ohjelman nimi ”Young Ambassadors” kuvailee työtehtäväämme hyvin, sillä toimimme Amerikassa Suomen suurlähettiläinä kertoen heille niin suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja joukkoliikenteestä kuin pakkauskokojen pienentämisestäkin. Amerikkalainen avoin elämäntyyli sekä jotkin yrityksistä tekivät kuitenkin lähtemättömän vaikutuksen. Ohjelman päätyttyä tehtävänämme onkin toimia suurlähettiläinä koti-Suomessa, jossa voimme soveltaa oppimaamme arkipäiväisessä elinympäristössämme.
Ohjelman suurin opetus meille jokaiselle oli kuitenkin kehittyminen ihmisinä. Tulimme takaisin erilaisina kuin lähdimme: olemme nyt avoimempia, rohkeampia ja itsenäisempiä. Päästyämme niinkin pitkälle kuin Atlantin toiselle puolelle uskallamme nyt tavoitella unelmiamme kunnianhimoisemmin kuin koskaan ennen. Tämänhetkinen tavoitteeni onkin päästä takaisin Amerikkaan tavalla tai toisella, vaikkapa pyrkimällä yhdysvaltalaiseen yliopistoon tai hakemalla sieltä töitä. Ennen kaikkea olen motivoitunut menestymään opinnoissani, sillä on tärkeää pitää mahdollisimman monet ovet auki tulevaisuuteen. Isäntä-veljeni sanoin: ”Menetät jokaisen tilaisuuden, johon et tartu.”
Uima-allasjuhlat suurlähettilään talolla.


Lisätietoja ohjelmasta kiinnostuneille: http://www.yfu.fi/yap-stipendit (Youth For Understandingin kotisivut)
http://www.cimo.fi/ohjelmat/young_ambassadors (CIMO:n kotisivut)
http://www.maailmalle.net/kokemuksia_maailmalta/blog eja_maailmalta/young_ambassadors_-stipendiaat tina_yhdysvalloissa_2012 (tämän vuoden stipendiaattien blogitekstejä.)
http://finlandusa.blogspot.fi/ (Oma blogini, joka liittyy ohjelmaan)

 

                                                        > Teksti (ja kuvat, ellei toisin mainita) Veronica Ahonen