Kirjoja Kalliosta: Ajat oli ennenkin – Hetkiä ja kuvakulmia

Kirjoja Kalliosta: Ajat oli ennenkin

Kalliossa 80- ja 90-luvulla liikkuvassa Laura Honkasalon romaanissa Sinun lapsesi eivät ole sinun (2001) seurataan taistolaisperheestä tullutta Nelli-tyttöä. Lapsena hän kokee kovia perheenjäsenen lähtiessä omille teilleen ja jättäessä sosialistisen järjestelmän lisäksi myös Nellin mielen rakoilemaan.  Myöhemmin Nellin elämältä tuntuu puuttuvan suunta. Kirja jättää jälkeensä joukon aukkoja ja kysymyksiä, joita lukija saa oman mielensä mukaan täyttää ja tulkita.

Pienestä pitäen kommunistiksi opettu Nelli ei voi aikuiseksi kasvaessaan hyväksyä vanhempiensa “takinkääntöä”. Miten aikuiset ihmiset, entiset radikaalitkin toimijat, voivat nähdä asiat niin mustavalkoisina? Pienempänä marsseissa, lehtisiä jakelemassa ja pioneerileireillä ollut tyttö on ylpeä taustastaan. Koulussa häntä kiusataan tämän takia, mutta lukioon mentäessä asia muuttuu. Miksi? Koska Nelli sattuu opiskelemaan ilmaisutaidon lukiossa, juurikin täällä Kalliossa. Nelli kohtaa samanlaisia ajattelijoita, vapaamielisiä ja avoimia, jäänaisia maalaavia taitelijasieluja, hippejä, anarkisteja ja talonvaltaajia. Näin sen ajan kalliolaisia taidelukiolaisia kuvaillaan. 

Samanhenkisen ystäväpiirinsä kanssa Nelli valtaa pankkiautomaatteja, boikotoi milloin mitäkin ja istuu seksikauppojen täyttämän Kallion kahviloissa pohtimassa politiikkaa. Nellin mielessä tosin ei ole tilaa niille nostalgianhuuruisille, jotka vain mässäilevät viinilasiensa äärellä ajatuksella kommunistisesta yhteiskunnasta ilman, että oikeasti tarttuvat toimeen ja tekevät jotain: “80-luvulla kaikki oli paremmin, silloin vallattiin taloja. Nykyään vain katsotaan telkkaria. Ja syödään trendibaarissa nuudeleita.” Kuulostaako tutulta?

Epätoivoon vaipumaton Nelli ei anna muiden talloa mielipiteitään, ja samankaltaisten ihmisten kohtaaminen luo intoa ja toivoa, uusia ideoita ja mahdollisuuksia. Vaikka kommunismi ei järjestelmänä toiminut, ei Nelli hyväksy ajattelua, että kaikki siinä olisi ehdottoman huonoa.

Torkkelilaisiakin kirjassa vilahtaa vahingossa kompuroimassa. Suurimmaksi torkkelilaissaavutukseksi luettakoon päähenkilön päälle kaatuminen juhlissa. Onko edelleen havaittavissa jotakin yleistä ilmapiiriä ja yhteisiä mielipiteitä asioista näissä kahdessa taidelukiossa? Onko tänne kerääntynyt samankaltaisesti ajattelevia ihmisiä, vapaita sieluja ilmaisemaan mielipidettään, olemaan rohkeasti eri mieltä kuin ystävänsä? Aikuisenakin Nelli on vielä hyvä kaveri lukiotovereittensa kanssa, ja nämä luovat hänelle turva- ja tukiverkon kaiken ajatusmyrskyn keskelle.

Honkasalon teos kuvaa muutosta entisen ajatusmaailman ja nykyisen lässähtäneen ja passiivisen toiminnan välillä: “‘Sinun sukupolvellasi on se onni, ettei teillä ole jotain yhden totuuden liikettä’ isä sanoi ja otti lautaselleen lisää ruokaa. ‘Mikä onni se on? Nykyisin ideologista fanaattisuutta ei saa suunnattua minnekkään. Me joudumme jatkuvasti tekemään kompromisseja.'” Villinä ja vaarallisen tunnetun Kallion maine on selvästi pehmittynyt vuosien ajan, aivan kuten asujansakin.

Onko näillä kulmilla sitten näkyvissä edelleen vahvasti jonkinnäköinen vasemmistolaisuus? Työläisten punaisena kaupunginosana tunnettu Kallio on vielä näinä päivinäkin Vasemmistoliiton vahvinta kannatusaluetta, osaa Wikipedia kertoa. Ja olihan Vappuna havaittavissa nostalgisia, punasävyisiä kukkatuulahduksia sekä Kallion lukion että Torkkelin suunnalta.

      Noora Koponen

Comments are closed.