Kirjoja Kalliosta: Kun yössä yksin vaeltaa

Kjell Westön Älä käy yöhön yksin kertoo Helsingin Kalliosta suoraan jatkosodan jälkeisistä ajoista nykyhetkeen asti. Teoksen alkuosa keskittyy kolmen muusikon elämään ja loppuosa mieshenkilöön, joka myöhemmin saa kuulla olevansa erään muusikon poika.

Älä käy yöhön yksin kuvaa 1960-luvun Kalliota ja Helsinkiä riipaisevan todentuntuisesti. Se kuvailee tarkasti sen ajan ränsistyneitä ja sodan runtelemia taloja, masentunutta ilmapiiriä, harmaita, kyyryssä kulkevia ihmisiä ja raskaasti alkoholiin nojaavaa kulttuuria. Kuvailun tyyli ei vaihdu kirjan edetessä, vaikka ajat muuttuvatkin. Kirjassa kerrotaan, kuinka uusia asuntoalueita syntyy tyhjästä ja moderneja tornitaloja nousee Helsinkiin uusien, mutta ei välttämättä parempien aikojen myötä.

Kirjassa kerrotaan myös melkein naurettavan tarkasti musiikista, erään kappaleen sointurakenteesta, erilaisista kitaroista ja musiikkikulttuurista. Siinä mainitaan myös suuria nimiä, kuten esimerkiksi Jimi Hendrix. Kaiken kaikkiaan Älä käy yöhön yksin on kiinnostava pala Helsingin ja koko Suomen historiaa.

Julia Leskinen 11B   

Comments are closed.