Ääniä ja maisemia taiteen parissa – Hetkiä ja kuvakulmia

Ääniä ja maisemia taiteen parissa

Marraskuinen torstaiaamu valkenee kipristävän vilpoisena Helsingin keskustan varhaisessa vilskeessä. Suljetun Tennispalatsin eteen alkaa kertyä porukkaa. Kaikki ovat hyvällä tuulella, sillä ryhmäytymisen takia pääsee luistamaan aamutunneilta.

Ryhmä alkaa olla koossa, viimeisiä tähyillään vielä saapuvaksi. Arvuutellaan kaukana näkyvistä housujen ja kävelytyylin perusteella, kuuluvatko he ryhmään. Pian ovet tullaan avaamaan ja muutamia puuttuvia oppilaita yritetään tavoittaa puhelimitse.

Autio Tennispalatsi on outo näky. Ohitamme vain muutamia siivoojia kiivetessämme yläkertaan, taidemuseon tiloihin. Jätettyämme tavaramme narikkaan astumme sisään taiteen maailmaan: Helsingin kuvataidelukion ensimmäisen vuositason opiskelijaryhmä 11E on nimittäin saapunut ryhmäytymään Helsingin kaupungin taidemuseoon.

Helsingin taidemuseo on yksi Suomen ja Pohjoismaiden suurimpia taidemuseoita, ja sen Tennispalatsin näyttelytilat on avattu vuonna 1999. Museon toiminta perustuu vaihtuviin näyttelyihin, ja kansainvälisyys on tärkeä osa sitä: yhteistyökumppaneita on joka puolella maailmaa. Tällä hetkellä esillä ovat näyttelyt ”Akseli Gallen-Kallela – Eurooppalainen mestari” sekä ”Värin voima – Teoksia Tretjakovin gallerian kokoelmista”, joista mekin pääsimme ryhmäytymisessämme nauttimaan.

Tunnelma on aluksi melko tiukka. ’’Kaupan tavaroihin ei saa koskea’’, ohjaajamme sanoo, kun tutkimme myytäviä esineitä. Aloitamme työpajan Gallen-Kallelan töistä, joten siirrymme yläkertaan. Meille kerrotaan työpajan säännöt: maalauksiin ei kosketa, ohjaajan päälle ei puhuta ja puhelimia ei käytetä. Sääntöjen luulisi olevan koululaisille tutut, mutta aina on hyvä kerrata.

Lämmittelyksi rupeamme tutkimaan, minkälaisia erilaisia ääniä saamme aikaan omalla kehollamme ja vaatteillamme. Tömistämme maata, taputtelemme käsiämme, reisiämme ja mahojamme. Hankaamme vaatteitamme, korujamme ja kenkiämme uusien äänien synnyttämiseksi. Myös oma ääni otetaan käyttöön. Tarkoituksena on saada mahdollisimman monenlaisia ääniä aikaan käyttämättä minkäänlaisia koneita. Toiminnan myötä tunnelma alkaa rentoutua.

Museon laajat valkeat ja himmeästi valaistut tilat ovat autioita ja hiljaisia, kun ryhmämme alkaa luoda äänimaisemia. Meidät on jaettu pieniin porukoihin, joissa meidän on tarkoitus luoda ääniä tiettyyn tauluun.

Akseli Gallen-Kallelan näyttely on pullollaan Kalevala-aiheista taidetta. Esillä on kaikkea Sammon taonnasta Kullervon sekä Lemminkäisen tarinaan mutta myös muita Gallen-Kallelan teoksia, kuten ”Hiihtäjät Akseli ja Jorma”, jossa taiteilija itse hiihtää poikansa kanssa. Vartijat valvovat, ettemme mene liian lähelle arvokkaita teoksia siirtyessämme maalaukselta toiselle.

Kaikkien luomat äänimaisemat ovat hienoja – jotkut hauskoja, jotkut taas niin aidon kaltaisia, että silmät sulkiessa pystyy kuvittelemaan itsensä Kalevalan maailmaan. Soittimina toimivat esimerkiksi bokserit, helmikorut sekä oppilaiden omat äänet, puhe ja laulu. Työskentely on rentoa ja hauskaa.

Gallen-Kallela-näyttelystä siirrymme alakertaan, Värin voima -näyttelyyn, joka on kokoelma teoksia Tretjakovin galleriasta. Äänimaisemien tekeminen on vaikeampaa, sillä töissä ei ole niin selkeitä tapahtumia ja joukossa on myös abstrakteja teoksia. Tämä venäläinen galleria sijaitsee Moskovassa, ja sekin on yksi Euroopan suurimmista taidemuseoista. Sen laajat kokoelmat koostuvat pääasiassa venäläisen taiteen historian suurimmista nimistä.

”Värin voima” -näyttely keskittyy 1900–1930-lukuihin, jolloin abstrakti taide oli huipussaan ja myös uskonnolliset legendat ja värit olivat suuressa suosiossa. Toteutamme äänimaisemia esimerkiksi Vasili Kandinskin, Natalia Gontsharovan ja Ljubov Popovan teoksiin. Näistä teoksista syntyy vielä omaperäisempiä tarinoita kuin Gallen-Kallelan töistä – saamme olla ylpeitä itsestämme.

Äänellisiä maalauksia oli kiva katsella. Ne aiheuttivat usein paljon naurua, kun ihmiset ähkivät ja puhkivat, mutta oli myös hetkiä, jolloin jokainen hiljentyi kuuntelemaan kaunista äänimaisemaa, joka loi juuri sopivan tunnelman teokseen. Jokaisen ryhmän esitys oli hieno ja erilainen. Eräs meistä totesikin: ”On jännittävää, kuinka itse saattaa kuvitella johonkin teokseen todella iloisia ääniä, mutta toinen kuuleekin sitä ajatellessaan vain kaikkea surullista.”

Kaiken tekemisen tiimellyksessä emme huomaa ajan kulua, ja pian ryhmäytymistilaisuus onkin jo ohi. Oppaamme kiittää meitä kovasti, olemme kuulemma olleet antoisa ryhmä. Poistumme näyttelyn tiloista yhtenä rykelmänä ja siirrymme taidemuseon myymälän Star Wars -postikorttien hipelöinnin ja Ewan McGregorin jumaloinnin lomassa takaisin narikalle.

Oli kivaa työskennellä taas oman ryhmän kanssa. Ryhmäytyminen oli hauskaa vaihtelua normaaliin opiskeluun, jos nyt Torkkelissa opiskelua voi normaaliksi kutsua.

> Emma Klemettilä, Tytti Korhonen ja Veronika Salo
kuvat: Nea Myllärinen

Comments are closed.