Torkkeli ja parempaa safkaa

Noin 30 hengen ryhmämme kävi edustamassa Torkkelia Parempaa safkaa! -ilmastotapahtumassa. Kaikille avoin, opiskelijoille suunnattu tapahtuma käsitteli, kuten nimestäkin selviää, ilmastoystävällistä ruokaa sekä pohjoismaista yhteistyötä. Sen järjestäjinä toimivat Pohjoismaiden ministerineuvosto ja Pohjoismaiden opetusministeriö yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa. Tapahtuma järjestettiin Helsingin Kampin Laituri-näyttelytilassa.

Saapuessamme paikalle käynnissä oli ruuan ilmastovaikutuksia sekä kouluruokailun parantamismahdollisuuksia pohtiva paneeli. Keskustelijoina toimivat keittokirjailija, ilmastoystävällisen ruuan asiantuntija Anna Talasniemi, ravitsemusasiantuntija Leila Fogelholm Fazer Food servicestä sekä asiakaspäällikkö Tuija Sivonen Espoo Cateringistä Espoon kaupungilta. Kysymyksiä esitti hyvässä yhteishengessä Aalto-yliopiston Simo Haanpää. Samalla tarjoiltiin herkullista ilmastokokin valmistamaa kasvispataa ja patonkia, joka maistuikin erityisen hyvälle pitkän odotuksen jälkeen.

Paneelin jälkeen maisteltiin panelistien väsäämiä karpalovartaita kinuskiin dipattuna. Muuhun ohjelmaan sisältyi porinapaja, ilmastobingo sekä Helsingin kuvataidelukion videokollaasi Nordic Climate Festival @Aalto -tapahtumasta. Loppupuheenvuorossa Haanpää sekä pohjoismaisen yhteistyön sihteeristön päällikkö Bo Lindroos ulkoministeriöstä esittelivät syksyllä järjestettyjen Ilmastofestivaalien tuloksia.

Lopuksi siirryimme näyttelytilaan keräämään Elämämme Ostokoria, jossa arvioitiin yksilön hiilidioksidipäästöjen määrä jokapäiväisten aktiviteettien ja elämäntapojen perusteella. Iloksemme voimme ilmoittaa, että raportaasitiimimme hiilidioksidipäästöt olivat 8000-9000 kgCO2e/vuosi. Keskivertosuomalainen tuottaa noin 13 000 kgCO2e, ja kunnianhimoinen tavoite vuodelle 2050 on vain 2000 kg/hlö.

Tapahtuman lähennellessä loppuaan ryhmämme syöksyi pulla-apajille kuullessaan ylimääräisten korvapuustien ja luomumehujen kotiinottomahdollisuudesta. Astuimme ulos hyvin mielin illan hämärtyessä.

> Vilma Eskola ja Ronja Jaanu, 10F

Comments are closed.